parittelukäyttäytyminen

Parittelukäyttäytyminen on eläinten ja, joissakin tapauksissa, ihmisyhteisöjen siitoskäyttäytymisen kokonaisuus. Se kattaa ne toiminnan muodot, joiden tarkoituksena on houkutella kumppani, edistää pariutumista ja lisätä lisääntymismenestystä. Käyttäytyminen vaihtelee huomattavasti lajien välillä, mutta sen taustalla vaikuttavat usein evoluutio ja yksilön fysiologiset tilat sekä energian, ajan ja riskin optimointi.

Pre-copulatory-vaiheeseen kuuluvat houkutteluharjoitukset, kuten tanssit, äänet, värimuodot ja kemialliset signaalit, joiden avulla pari etsii ja arvioi toistensa kelpoisuutta. Itse pariutuminen (copulatory) ja siemennesteen siirto kuuluvat pre- ja copulatoryjen väliseen prosessiin. Postcopulatory-vaiheeseen voi sisältyä siemenen kilpailu, parin suojeleminen ja naispuolisen yksilön kryptinen valinta, jossa valintaa tapahtuu naaraan fysiologisten mekanismien kautta.

Seksuaalinen valinta on keskeinen ajuri parittelukäyttäytymisessä. Kilpailu ja valinta voivat johtaa seksuaaliseen dimorfian kehittymiseen sekä monimuotoisiin käyttäytymismalleihin, kuten lekillä esiintyvä urosten näyttävä kilpailu ja naaraiden valintaan liittyvät preferenssit. Käyttäytyminen voi muodostua monogamisista, polygynisistä, polyandrisista tai monipuolisista järjestelmistä, ja se on usein sopeutuma tietyn ympäristön resursseihin ja vuodenaikojen vaihteluun.

Neuroendokriiniset mekanismit vaikuttavat motivaatioon ja käytökseen. Hormonit kuten testosteroni, estrogeeni sekä vasopressiini tai oksitosiini, sekä dopamiini liittyvät kumppanin valintaan, kiinnostukseen ja palkitsemisreaktioihin. Nämä tekijät vaihtelevat lajikohtaisesti ja yksilöllisesti.

Humaan parittelukäyttäytyminen on tutkittu laajasti antropologiassa ja psykologiassa. Kulttuuriset normit, sukupuoliroolit ja lait muovaavat käytäntöjä eri yhteisöissä, ja tutkimukset korostavat suostumuksen, tasa-arvon ja yksilön oikeuksien huomioimista.