pölytykset

Pölytykset ovat ilmakehän tapahtumia, joissa ilmassa on poikkeuksellisen paljon pienhiukkasia eli pölyä. Ne syntyvät pääasiassa kuivilta, herkästi eroosioteutuneilta pinnoilta tuulen vaikutuksesta, mutta niihin voivat osallistua myös tulivuorenpurkaukset, metsäpalot ja ihmisen toiminta kuten maa- ja kaivostoiminta. Pölypilvet voivat kulkea suuretkin etäisyydet ja laskeutua maaperään tai vesistöihin, jolloin niitä havaitaan sekä ilmanlaadun heikkenemisenä että pölykerroksina sedimentissä. Tyypillisiä lähteitä ovat kuivat ja puolikuivat alueet, kuten Sahara ja Sahel, sekä Keski- ja Itä-Aasian aavikot; ilmavirtojen virtaukset sekä vuodenaikaiset tuulet määrittävät tyypillisesti missä ja milloin pölytykset ovat voimakkaimmillaan.

Pölytykset vaikuttavat ilmanlaatuun ja voivat lisätä hengitys- ja sydän- ja verenkiertoelinten sairauksien riskiä sekä aiheuttaa silmä- ja ihoreaktioita. Ne heikentävät näkyvyyttä, voivat aiheuttaa pölyrasituspintoja rakennuksille ja esineille sekä vaikuttavat ekosysteemeihin maaperäkemian, kasviston ja vesistöjen kautta. Pölyn heijastavuus ja emissio voivat muuttaa paikallista ilmastoa, kun pöly estää tai heijastaa auringon säteilyä.

Seuranta ja tutkimus perustuvat maanpäällisiin ilmanlaadun mittauksiin (esimerkiksi PM10 ja PM2.5), aerosoli-lidar- ja satelliittitietoihin sekä ilman kuljetus- ja laskeutumismalleihin. Pölytyksen lähteet ja reitit voidaan jäljittää ilmamassojen kulkuun perustuvilla menetelmillä. Ennusteita ja varoituksia laaditaan terveys- ja liikennehaittojen minimoimiseksi. Ennaltaehkäisyssä korostetaan maatalouden ja metsänhoidon sekä tuulensuojaverkkojen vaikutuksia, mutta monissa tapauksissa pölytykset ovat luonnonilmiöitä, joita ei voi täysin estää.