oskilloskooppeja

Oskilloskooppeja (monikko oskilloskooppeja) ovat elektroniikka- ja sähkötekniikan mittauslaitteita, joita käytetään jännitteeseen liittyvän signaalin ajassa muuttuvan muodon graafiseen esittämiseen. Niiden avulla voidaan arvioida signaalin muotoa, amplitudia ja taajuutta sekä havaita häiriöitä, säröjä ja siirtymiä signaalissa.

Oskilloskooppeja on eri tyyppejä, tyypillisesti analogisia ja digitaalisia. Analogiset oskilloskoopit (CRO) näyttävät signaalin reaaliajassa katodisäteilynä CRT-näytöllä. Digitaaliset oskilloskoopit (DSO) sekä moni-kanavaiset MSO:t tallentavat signaalin digitaalisesti, tarjoavat kehittyneitä analyysityökaluja kuten FFT:n, rekisteröivät signaalin muistille ja mahdollistavat monipuoliset mittaus- ja laukaisutoiminnot. Laitteet voivat olla pöytä- tai kannettavia ja niissä on useita mittauskanavia sekä vertikaalisen ja aikajärjestelmän säätömahdollisuudet, laukaisin sekä näyttö.

Keskeiset osat ovat signaalin sisäänotto (johtimet ja koetin/probe), vertikaalinen järjestelmä (vahvistus ja attenuointi), aika-aksele (aikasäädin), laukaisinjärjestelmä sekä näyttö. Progessiivisempia malleja voivat sisältää tallennusmuistin, useita mittauskanavia, signaalien matematiikan ja FFT-analyysit sekä etäohjaus- ja asiakirjaustoiminnot.

Käyttökohteet kattavat elektroniikan suunnittelun, testauksen ja vianetsinnän sekä opetuksen. Niillä voidaan tarkkailla signaalin muotoa ja ajoituksia, mitata kaappaavia ominaisuuksia sekä analysoida kohinaa ja resonansseja.

Historia ulottuu varhaisiin katodisädeoskilloskooppeihin 1900-luvun alkupuolella; digitaalisen teknologian kehittyminen 1980-luvulta alkaen johti DSOnien ja MSOiden valtakauteen, mikä on jatkunut nykypäivään asti.