oksidointiprosessit

Oksidointiprosessit viittaavat kemiallisiin reaktioihin, joissa atomi tai molekyyli menettää elektroneja. Tämä elektronien menetys johtaa yleensä yhdisteen hapetusluvun nousuun. Oksidaatio on aina parireaktio, mikä tarkoittaa, että se tapahtuu samanaikaisesti reduktioprosessin kanssa, jossa toinen atomi tai molekyyli vastaanottaa elektroneja. Yhdessä näitä reaktioita kutsutaan hapetus-pelkistysreaktioiksi eli redoksireaktioiksi.

Erilaisia oksidointiprosesseja esiintyy luonnossa ja teollisissa sovelluksissa. Yksi yleisimmistä esimerkeistä on metallien ruostuminen, jossa rauta reagoi hapen kanssa muodostaen rautaoksidia. Polttoprosessit, kuten polttoaineiden palaminen, ovat myös nopeita oksidointireaktioita, joissa aine reagoi nopeasti hapen kanssa vapauttaen energiaa lämmön ja valon muodossa. Elämän kannalta keskeisiä oksidointiprosesseja ovat soluhengitys, jossa orgaaniset molekyylit hajotetaan ja niiden energia vapautuu, sekä fotosynteesi, jossa kasvit käyttävät auringonvaloa veden ja hiilidioksidin hapettamiseen.

Teollisuudessa oksidointiprosesseja käytetään laajasti monissa sovelluksissa, kuten metallien jalostuksessa, kemikaalien valmistuksessa ja veden puhdistuksessa. Esimerkiksi typpihapon valmistuksessa ammoniakki hapetetaan typpioksidiksi. Oksidointireaktioita voidaan edistää ja kontrolloida käyttämällä erilaisia hapettimia, kuten happea, fluoria, klooria tai vetyperoksidia. Reaktioiden nopeus riippuu useista tekijöistä, kuten lämpötilasta, paineesta ja katalyyttien läsnäolosta.