oikeudenmukaisuusetiikka

Oikeudenmukaisuusetiikka on moraalifilosofian ala, joka tutkii, miten oikeudenmukaisuutta ja reiluutta tulisi ymmärtää ja toteuttaa yhteiskunnassa. Se käsittelee sekä jaon oikeudenmukaisuutta—resurssien, oikeuksien ja mahdollisuuksien jakamista—että menettelyjen oikeudenmukaisuutta, kuten päätöksentekoprosessien tasapuolisuutta.

Keskeisiä käsitteitä ovat distributiivinen oikeudenmukaisuus, joka koskee resurssien jaon oikeudenmukaisuutta, sekä proseduraalinen oikeudenmukaisuus, joka korostaa avointa, virheettöä ja tasapuolista päätöksentekoprosessia. Keskeisiä teoreettisia suuntauksia ovat utilitarismi, deontologia ja Rawlsin oikeudenmukaisuusteoria. Rawlsin mukaan yhteiskuntaa tulisi rakentaa siten, että perusoikeudet ovat turvattuja, ja sosiaaliset erot hyödyttävät eniten heikompia sekä takaavat mahdollisuuksien tasa-arvon (difference principle ja vapauden tasapaino).

Muita vaikuttajia ovat Kant sekä Aristoteles, sekä myöhemmin Martha Nussbaum ja Amartya Sen, joiden capabilities-lähestymistapa korostaa ihmisten todellisia mahdollisuuksia toimia ja elää mielekästä elämää. Oikeudenmukaisuusetiikkaa sovelletaan politiikassa, lainsäädännössä, julkisissa palveluissa sekä työelämässä, esimerkiksi terveydenhuollon, koulutuksen ja sosiaalisen turvallisuuden suunnittelussa.

Kritiikkiin kuuluu kulttuurinen relativismi, käytännön haasteet sekä erilaisten identiteettien ja asemien leikkauspisteisiin liittyvät oikeudenmukaisuusnäkökulmat, jotka vaativat kontekstuaalista ja moniäänistä lähestymistapaa.