näytteistystaajuudesta

Näytteistystaajuus, joka tunnetaan myös nimellä samsplausrata, on digitaalisen äänen tai signaalin käsittelyssä käytetty mittayksikkö. Se ilmoittaa, kuinka monta kertaa sekunnissa signaalista otetaan "näyte" sen muuntamiseksi digitaaliseen muotoon. Näytteistystaajuus mitataan hertseissä (Hz) tai kilohertseissä (kHz). Esimerkiksi 44.1 kHz tarkoittaa, että signaalista otetaan 44 100 näytettä joka sekunti.

Korkeampi näytteistystaajuus mahdollistaa tarkemman digitaalisen esityksen alkuperäisestä analogisesta signaalista. Tämä johtuu siitä, että useammat näytteet sekunnissa tallentavat signaalin nopeammat muutokset ja yksityiskohdat tehokkaammin. Nyquist-Shannonin näytteenottoteoreeman mukaan näytteistystaajuuden on oltava vähintään kaksi kertaa korkein taajuus, jonka halutaan tallentaa. Esimerkiksi ihmisen kuuloalue ulottuu noin 20 Hz:stä 20 kHz:iin, joten 40 kHz:n näytteistystaajuus riittää periaatteessa tallentamaan kaikki kuultavat äänet.

Yleisiä näytteistystaajuuksia ovat 44.1 kHz (käytetään CD-levyillä ja useimmissa kuluttajaääniformaateissa), 48 kHz (käytetään video- ja elokuvatuotannossa) ja korkeammat taajuudet kuten 96 kHz tai 192 kHz (ammattimaisessa äänityksessä ja masteroinnissa), jotka tarjoavat potentiaalisesti paremman äänenlaadun ja joustavuutta jälkikäsittelyssä. Näytteistystaajuus vaikuttaa suoraan tallennetun digitaalisen tiedoston kokoon; korkeampi taajuus johtaa suurempaan tiedostokokoon, koska enemmän dataa on tallennettava.