närvikahjustuse

Närvikahjustus tarkoittaa ääreishermon rakenteen tai toiminnan vaurioitumista. Se voi johtua vammasta, puristuksesta, venähdyksestä tai iatrogeenisestä syystä. Oireet riippuvat vaurion sijainnista ja vakavuudesta; yleisiä ovat puutuminen, kihelmöinti, kipu sekä lihasheikkous tai atrofia.

Luokitus: Seddonin mukaan kolme päämuotoa: neurapraxia (toiminnallinen esto ilman aksonivauriota), axonotmesis (aksonin vaurio, säikeet säilyvät; toipuminen tapahtuu regeneroitumalla) ja neurotmesis (aksoni ja rakenteet vaurioituvat kokonaan). Sunderlandin luokitus tarkentaa tämän viiden tason jaon.

Patofysiologia: Vaurio aiheuttaa distaalisen aksonin Wallerian degeneraatio. Regeneraatio tapahtuu Schwann-soluja ohjaillen; aksonin kasvunopeus on tavallisesti noin 1–3 mm päivässä, ja toipuminen riippuu vaurion vakavuudesta sekä etäisyydestä kohdekudokseen.

Diagnoosi: Tutkimus perustuu kliinisiin löydöksiin sekä sähköisiin tutkimuksiin ( EMG ja hermon johtumisen tutkimus). Kuvantaminen (ultraääni, MRI) ja joskus kudosnäyte voivat täydentää diagnoosia.

Hoito: Alkuvaiheessa voidaan suositella lepoa, kipujen ja tulehduksen hallintaa sekä fysioterapiaa. Vakavammissa tapauksissa hoitoa voivat olla kirurgiset toimenpiteet, kuten neurorrafia tai hermon siirto/alarakenteiden tukeminen regeneraatiossa, sekä jälkihoito ja valvottu kuntoutus.

Ennuste ja ennaltaehkäisy: Ennuste riippuu vaurion luonteesta ja etäisyydestä kohdekudokseen; neurapraxia paranee usein muutamassa viikossa, axonotmesis pidemmissä ajanjaksoissa, neurotmesis vaatii usein kirurgista hoitoa. Riskitekijöitä ovat diabetes, tupakointi ja ikä. Ennaltaehkäisyssä korostuvat turvallisuus, varhainen diagnoosi ja asianmukainen hoito sekä elintapamuutokset.