näköaistimus

Näköaistimus on kyky vastaanottaa visuaalista tietoa silmien kautta ja tulkita se aivokuorella. Se kattaa sekä sensorisen havaitsemisen että kognitiivisen tulkinnan, jonka avulla hahmotamme ympäristön, esineet ja niiden suhteet.

Silmä kerää valon verkkokalvolle. Rodut ja coneet muuntavat valon sähköisiksi signaaleiksi, jotka siirtyvät näköhermoon ja edelleen aivorunon kautta aivokuoren visuaalisiin alueisiin. Tietokokonaisuudet jaetaan kahdelle suurimmalle reitille: dorsal stream vastaa sijainnin ja liikkeen hahmottamisesta, kun taas ventral stream vastaa esineiden tunnistamisesta ja muodoista. Näköaistimus perustuu sekä alhaisen tason prosessointiin (muoto, väri, liike, syvyys) että korkeampaan kognitiiviseen tulkintaan (huomio, muisti, odotukset). Monokulaariset ja binokulaariset vihjeet sekä konteksti parantavat tulkintaa.

Kehitys ja yksilölliset erot: näköjärjestelmän kehitys etenee varhaisessa elämässä; aivot osoittavat plastisuutta, mikä mahdollistaa sopeutumisen kokemusten mukaan. Tutkimuksessa käytetään näöntarkkuuden ja näkökentän mittauksia sekä kuvantamismenetelmiä, kuten fMRI ja ERP, visuaalisen käsittelyn ymmärtämiseksi.

Häiriöitä: näköaistin toiminnan tai tulkinnan häiriöt voivat ilmetä agnosiina, prosopagnosiana, neglectinä tai cortical blindnessina, sekä muunlaisina valo- ja muotopuutoksina. Näköaistia tutkivat laajasti psykologia, neurotiede ja optometria.