normatiivisuutta

Normatiivisuus tarkoittaa sitä, että jokin asia, väite tai käytäntö sisältää tai edellyttää normia, sääntöä tai arvoa siitä, miten asioiden pitäisi olla tai toimia. Se liittyy ohjauksiin, suosituksiin ja arviin siitä, mitä pidetään oikeana, hyväksyttävänä tai tavoiteltavana. Termiä käytetään laajasti filosofiassa, oikeustieteen, sosiologian ja kielen tutkimuksessa sekä käytännön konteksteissa kuten politiikassa ja ammatillisissa ohjeistuksissa.

Normatiiviset väitteet eroavat deskriptiivisista väitteistä siten, että ne eivät pelkästään kuvaa maailmaa vaan ehdottavat, miten asioiden tulisi olla. Esimerkiksi väite “Yrityksen tulisi kohdella työntekijöitään reilusti” on normatiivinen, kun taas “Yrityksen nykyinen käytäntö kohtelusta on epäreilu” on deskriptiivinen. Normatiivisuus näkyy etiikassa, lainsäädännössä, standardeissa ja eettisissä ohjeissa, sekä laajemmissa arvojärjestelmissä.

Filosofisessa mielessä normatiivisuus liittyy normatiiviseen etiikkaan sekä metaetiikkaan, joissa kysytään, miten arvojen ja velvoitteiden perusteita tulisi ymmärtää ja perustella. Käytännössä normatiivisuus ilmenee esimerkiksi ammatillisissa kodeissa, oikeusnormeissa, taloudellisissa tavoiteohjeissa sekä koodistoissa ja standardeissa. Normatiivinen分析 vaatii usein argumentaatiota ja perustelujen esittämistä sekä kykyä tarkastella universaalien arvojen ja kulttuurisesti määräytyneiden käytäntöjen välistä jännitettä.