normatiivisuudesta

Normatiivisuudesta tarkoittaa ilmiötä, jossa väitteet, säännöt ja käytännöt asettavat vaatimuksia siitä, miten asioiden tulisi olla. Se liittyy normeihin, arvoihin ja velvoitteisiin sekä siihen, millä perustein toiminnan tulisi perustella tai oikeuttaa. Normatiiviset väitteet voivat olla preskriptiivisiä (käskyt ja velvoitteet), deskriptiv-valoratiivisia (miten ihmiset pitävät asioita arvokkaina) tai universaaleja sekä kulttuurisesti sidoksittuja.

Erityisaloja normatiivisuudessa ovat esimerkiksi moraalifilosofia, jossa pohditaan sitä, mikä on oikein tai hyvä elämä ja millä perustein toimia; oikeusfilosofia, jossa tarkastellaan oikeusnormien sisällöä ja oikeutusta; sekä epistemologia ja tiedonfilosofia, joissa normatiiviset säännöt ohjaavat perustelujen vaatimuksia. Taloustieteessä ja politiikassa normatiiviset näkemykset ohjaavat politiikan tavoitteita ja arvostuksia, kun taas deskriptatiivinen analyysi kuvaa, miten asiat todellisuudessa ovat.

Keskustelussa tarkastellaan usein kysymyksiä objektivisuuden mahdollisuudesta, kulttuurien välisiä normeja sekä sitä, miten normit muuttuvat yhteiskunnassa. Kielessä normatiivisuus ilmenee kielioppisääntöinä ja käyttötapoina siitä, miten kieltä tulisi käyttää, kun taas sosiaalisessa toiminnassa normit määrittävät käyttäytymisen odotuksia ja sosiaalisia käytäntöjä. Normatiivisuuden tutkimus yhdessä näiden alueiden kanssa tarjoaa kehyksen ymmärtää, miksi ihmiset toimivat tietyllä tavalla ja miten arvot ohjaavat yhteiskuntaa.