nollatunnistukseen

Nollatunnistukseen on käsite, joka viittaa identiteetin vahvistamiseen käyttämällä todistuksia, joiden avulla voidaan osoittaa oikeellisuus ilman, että paljastetaan arkaluontoisia tietoja. Käytännössä se kattaa sekä teoreettiset mallit että käytännön protokollat, joissa todennettava voi todistaa tietyn ominaisuuden (esim. hallussa olevan salaisen tiedon tai oikeuden omistamisen) ilman että tieto paljastuu.

Teknisesti nollatunnistukseen liittyy erityisesti nollatiedon todistukset (zero-knowledge proofs), salausmenetelmät ja julkisen avaimen infrastruktuuri sekä protokollat, joissa todistaja vastaa haasteisiin muuttamatta salaisia tietoja. Tunnettuja esimerkkejä ovat Schnorrin protokollat sekä muut protokollat, jotka tukevat vahvaa yksityisyyden suojaa ja salattua identiteetin hallintaa. Käytännön toteutuksissa kyse voi olla staattisista avainparien hallinnasta, dynaamisista todennussuorituksista sekä hardware-turvaominaisuuksista, kuten turvallisista moduuleista.

Käyttökohteita ovat digitaalinen identiteetti, pääsynhallinta pilvi- ja yrityspalveluihin, etäkäyttö sekä maksutapahtumien autentikointi. Edut: parempi yksityisyyden suoja, vähäisempi tarve paljastaa salasanoja tai muita arkaluontoisia tietoja sekä pienempi riskikohtaanto tietovuotoihin liittyen. Lisäksi nollatunnistukseen tähtäävät ratkaisut voivat parantaa tietosuoja-asetusten noudattamista ja data minimointia.

Haasteet: tekninen monimutkaisuus, standardointi ja yhteentoimivuus sekä suorituskyky- ja käyttöönotto-kustannukset. Tarvitaan luotettavaa avaininfrastruktuuria, turvallisia laitteita sekä selkeitä käytäntöjä sekä lainsäädännöllistä ja valvontaan liittyvää ohjausta.

Tulevaisuudessa nollatunnistuksesta odotetaan yleistyvän osana yksityisyyttä vahvistavia identiteetinhallinnan ratkaisuja. Katso myös nollatiedon todistus, zero-knowledge proof, WebAuthn ja FIDO2.