nitraattipitoisuuden

Nitraattipitoisuus kuvaa nitrat-ioni NO3−:n määrää tietyssä ympäristössä, kuten vedessä, maaperässä tai kasvualustoissa. Vesinäytteissä pitoisuus ilmoitetaan yleisimmin milligrammoina per litra (mg/L) NO3−. Siksi on tavallista esittää NO3−-pitoisuus myös NO3-N-pitoisuutena, jolloin NO3−-arvo muutetaan suhteen noin 4,43:1 (NO3− kokonaispaino vs. typpipaino). Pitoisuus voidaan ilmoittaa myös mmol/L tai µg/L, riippuen mittausmenetelmästä ja yhteisön standardeista.

Lähteet ja vaikutusalueet. Nitraattipitoisuudet peräisinä maataloudesta (lannoitus, lanta), kotitalouksien jätteistä sekä teollisuudesta voivat vaikuttaa sekä pohja- että pintavesiin sekä kasvualustoihin. Sään ja maaperän ominaisuudet, kuten maaperän vesitalous ja denitrifikaatio, vaikuttavat nitrattien liukoisuuteen ja siirtymiseen. Korkeat pitoisuudet voivat johtaa rehevöitymiseen, alhaisempaan hapenkulutukseen vesistöissä sekä kasvilatautien ilmiasuun.

Mittaus ja analyysi. Nitratin pitoisuuksia mitataan laboratorioanalyyseissä käyttämällä esimerkiksi ionikromatografiaa sekä värimetodeja (esim. kadmiumreduktiomenetelmä) vedenäytteissä. Maaperän nitrattipitoisuudet voivat vaatia KCl- tai muita elavate-ekstraatteja. Pitoisuudet ilmoitetaan yleensä NO3−-arvona (mg/L) tai NO3-N-arvona, jolloin muunnokset on tehtävä oikean tuloksen varmistamiseksi.

Terveys ja ympäristö. Joillakin reguloivilla rajoituksilla, kuten vedenlaatusäädöksillä, pidetään nitratin pitoisuutta juomavedessä turvallisena; usein raja-arvot ovat noin 50 mg/L NO3− (noin 11 mg/L NO3-N) riippuen maasta. Korkeat nitrattipitoisuudet voivat muodostaa terveysriskin erityisesti imeväisillä sekä vaikuttaa ekosysteemeihin.

Käytännön merkitys. Nitraattipitoisuutta seurataan vesistöjen, pohjavesien sekä viljelykasvien kasvualustojen säännöllisessä valvonnassa sekä suunnataan maatalouden ja jätevesien hallintaa vähentääkseen haittoja.