neurokehityksen

Neurokehitys tarkoittaa hermoston rakenteellista ja toiminnallista kehitystä, joka alkaa sikiöaikana ja jatkuu pitkälle nuoruuteen saakka. Prosessi kattaa neuroneiden syntymän ja erilaistumisen, migraation, synaptogeneesin, synapsien vahvistamisen ja karsimisen sekä myelinaation ja suurempien verkkojen kypsymisen. Aivojen eri osat kehittyvät eri tahdissa, mikä näkyy kognitiivisina, motorisina ja sosiaalisina taitoina.

Perusta näille prosesseille muodostavat genetiikka sekä epigeneettiset mekanismit, joita ympäristö voi muokata. Ravinto, infektiot, alkoholi- tai päihdealtistukset, stressi sekä varhaiset kognitiiviset ja sosiaaliset stimulaatiot voivat vaikuttaa kehityksen reitteihin. Herkät tai herkäksi kutsutut jaksot ovat ajanjaksoja, jolloin kokemuksilla on erityisen suuri vaikutus aivojen rakenteisiin ja toimintaan.

Neurokehitys on dynaaminen ja plastinen prosessi, ja sen suunnat voivat poiketa yksilöittäin. Tyypillisesti kehitys johtaa yleisiin neurokognitiivisiin ja motorisiin taitoihin sekä kielellisiin ja sosiaalisiin kykyihin, mutta poikkeavat kehityspolut voivat ilmetä neurokehityksellisinä häiriöinä, kuten autismikirjon häiriöinä, ADHD:na, oppimis- ja kielellisinä häiriöinä sekä liikuntakyvyn kehityksen ongelmina.

Tutkimus neurokehityksessä käyttää sekä ihmis- ja eläinmalleja sekä aivokuvantamista (esim. MRI, fMRI) ja sähköisiä mittauksia (EEG/MEG), sekä pitkäaikaisia seurantoja, jotta voidaan ymmärtää tavallisia kehityspolkuja ja löytää keinoja varhaiselle tuelle ja interventioneille.