navigointimerkkeinä

Navigointimerkinnöillä tarkoitetaan merellä käytettäviä visuaalisia merkkejä, joiden tehtävänä on ohjata aluksia, osoittaa turvalliset reitit ja varoittaa vaaroista. Ne sijoitetaan väylien reunoille, rannikolle, satama-alueille sekä vaaravyöhykkeille, ja niitä ylläpitävät viranomaiset sekä merialueiden hallinnot. Merkinnät voivat olla fyysisesti olemassa olevia poijuja ja pylväitä sekä valaisimia tai päivämerkkejä, ja niiden tarkoituksena on tarjota luettavaa tietoa sekä päivällä että yöllä.

Navigointimerkkejä käytetään reitin suunnan, veden syvyyksien ja erilaisten vaarojen ilmaisemiseen. Ne auttavat meriliikenteessä oman sijainnin arvioinnissa ja kurssin valinnassa sekä antavat ohjeistusta siitä, missä liikkuminen on sallittua tai kiellettyä. Usein merkinnät toimivat yhdessä elektronisten välineiden, kuten karttojen ja tutkan, kanssa turvallisuuden lisäämiseksi.

Tyypillisesti navigointimerkkeihin kuuluu useita luokkia: sivumerkit (lateral marks), jotka osoittavat väylän reunan värien ja muotojen avulla; kardinalliset merkit, jotka kertovat suurista suunnista suhteessa karttaan; eristetyn vaaran merkit, jotka ilmaisevat yksittäisen vaaran; turvallisen veden merkit, jotka osoittavat veden olevan turvallinen reitti; sekä erikoismerkit. Päivämerkinnät ja valomerkit sekä johtomerkit täydentävät näitä tarkoituksia.

Maailmanlaajuisesti navigointimerkintöjä säätelee IALA-buoyage-järjestelmä, joka jakaa alueet A ja B ja määrittelee väri-, muoto- ja valonkäyttöperiaatteita. Suomessa merimerkit noudattavat tätä kansainvälistä järjestelmää, ja niiden ylläpidosta sekä kartoituksesta vastaavat viranomaiset sekä satama- ja väyläalueiden toimijat. Ne muodostavat tärkeän perusosan merenkulun turvallisuudessa, ollen osa laajempaa navigointinormaalia, joka täydentää nykyaikaisia elektronisia navigointivälineitä.