muotokuvien

Muotokuva on henkilön kuva, jonka tarkoituksena on tallentaa sekä ulkonäkö että henkilön ominaispiirteet ja ilme. Tyypillisesti muotokuva korostaa kasvoja ja ylävartaloa, mutta se voi esittää myös koko kehon tai symbolisen hahmotelman. Muotokuvia tuotetaan useilla tekniikoilla, kuten maalaamalla, piirtämällä, veistäen sekä valokuvin ja digitaalisin keinoin. Teoksia käytetään muun muassa identiteetin ilmaisemiseen, muistin tallentamiseen tai kunnianosoitukseen.

Historian saatossa muotokuva on ollut tärkeä tapa ilmaista asemaa, valtaa ja varallisuutta. Antiikin, renessanssin ja barokin ajoilta muotokuvilla vahvistettiin suvun ja yksilön asemaa; 1800–1900-luvuilla yleistyivät yhä henkilökohtaisemmat ja intiimimmät lähestymistavat sekä tilausmaalausten traditio. 20. ja 21. vuosisadalla muotokuvan tehtävä laajeni dokumentaarisiin, kertoviin ja kokeellisiin suuntauksiin, ja muotokuvia tekevät nykyään sekä perinteiset taiteilijat että valokuvaajat ja digitaalisen taiteen tekijät.

Tyylilajit ja tekniikat vaihtelevat suuresti: muodolliset, asetellut muotokuvat, ympäristön käyttöön perustuvat ja intiimit hetken kuvaustavat. Tekniikat kattavat öljymaalauksen, akvarellin, graafiset menetelmät sekä valokuvaamisen ja digitaalisen taiteen. Nykyään muotokuvia ovat tuottamassa sekä perinteiset taiteilijat että valokuvaajat, digitaiteilijat sekä osin tekoälyllä tuotetut muotokuvat.

Muotokuva toimii identiteetin, muiston ja historian välittäjänä. Se voi olla perintöesine, tilaustyö tai osa julkista ja yksilöllistä ilmaisua. Suomessa muotokuvien perinne kuuluu laajempaan eurooppalaiseen kulttuuriperintöön; suomalaisia muotokuvaajia, joiden töillä on ollut vaikutusta, ovat esimerkiksi Helene Schjerfbeck, Akseli Gallen-Kallela ja Albert Edelfelt.