metsästäjäkeräilijäyhteisöissä

Metsästäjäkeräilijäyhteisöt viittaavat ihmisryhmiin, joiden elinkeino on pääasiassa riistan metsästys ja luonnonvaraisten kasvien keräily. Tämä elämäntapa oli ihmiskunnan hallitseva selviytymismuoto esihistoriallisesta ajasta aina maanviljelyn yleistymiseen asti. Metsästäjäkeräilijäyhteisöt olivat yleensä pieniä, usein 20–50 hengen ryhmiä, jotka liikkuivat laajalla alueella ravinnon perässä.

Yhteiskuntarakenne oli tyypillisesti tasa-arvoinen, ilman pysyvää hierarkiaa tai omistusoikeutta. Päätökset tehtiin usein yhdessä, ja erikoistuminen oli vähäistä, vaikka sukupuolten välillä saattoi olla työnjakoa. Tiedon ja taitojen siirtyminen sukupolvelta toiselle tapahtui suullisesti ja käytännön opetuksella. Heidän teknologiansa perustui kiven, luun ja puun käyttöön työkalujen ja aseiden valmistuksessa.

Metsästäjäkeräilijöiden elämäntapaan kuului syvällinen luonnon tuntemus, mukaan lukien kasvien, eläinten käyttäytymisen ja vuodenaikojen vaihteluiden ymmärrys. Heidän vaikutuksensa ympäristöön oli yleensä vähäinen verrattuna myöhempiin maanviljely-yhteiskuntiin. Nykyäänkin pieniä metsästäjäkeräilijäyhteisöjä esiintyy edelleen eristyneillä alueilla, kuten sademetsissä ja arktisilla alueilla, mutta heidän määränsä on vähentynyt merkittävästi. Heidän kulttuurinsa ja elämäntapansa tarjoavat arvokasta tietoa ihmisen varhaisesta historiasta ja sopeutumiskyvystä.