makroohjelmointi

Makroohjelmointi on ohjelmointitekniikka, jossa hyödynnetään makroja eli uudelleenkäytettäviä koodipätkiä tai syntaksin laajennuksia automatisoimaan tehtäviä ja laajentamaan ohjelmien toiminnallisuutta. Makrot voivat olla tallennettuja toistoja, joita suoritetaan nauhoittamalla, tai suunniteltuja koodilohkoja, jotka laajentavat kieltä tai sovellusta suorituksen aikana. Makrojen käyttö riippuu ympäristöstä, ja niiden toiminta voi tapahtua sekä käännösvaiheessa että ajonaikaisesti.

Makroja käytetään erityisesti tilanteissa, joissa toistuvat tehtävät ovat yleisiä. Toimistosovelluksissa kuten Microsoft Office -paketissa makrot toteutetaan usein VBA:lla tai muulla vastaavalla makrokielellä; LibreOffice käyttää LibreOffice Basicia. Tekstieditoreissa ja kehitysympäristöissä makrot voivat olla kirjoitettuja kielillä kuten Emacs Lisp tai Common Lisp, tai ne voivat olla esiprosessorimakroja kuten C-kielessä. Eri järjestelmien makrot voivat laajentaa kieltä, automatisoida käyttöliittymää tai suorittaa sarjoja tehtäviä, joita muuten tekisi käsin.

Hyödyt ovat tuottavuuden paraneminen, toistettujen tehtävien virheettömyys ja yhdenmukaisuuden lisääntyminen. Makroilla voidaan vähentää manuaalisen työn tarvetta ja parantaa toistettavien prosessien luotettavuutta. Haittoja ovat koodin luettavuuden ja ylläpidon haasteet sekä siirrettävyyden rajoitteet. Turvallisuusriski on lisäksi otettava huomioon: makrot voivat toimia kanavana haitalliselle automatisoinnille, kuten makroviruksille.

Makroohjelmointi kehittyi 1980-luvulla erilaisten ohjelmointikielten ja sovellusten laajennusalustojen myötä, ja nykyään sen periaatteita ja käytäntöjä sovelletaan monilla alueilla ohjelmistokehityksessä.