makromolekyylejä

Makromolekyylit ovat suuret molekyylit, joiden moolimassa on huomattavasti tavallisia pienmolekyyliyhdisteitä suurempi. Ne syntyvät usein toistuvista yksiköistä eli monomeereista, jotka liittyvät toisiinsa kovalentilla sidoksella. Makromolekyylien moolimassa on tavallisesti yli noin 10 000 daltonin.

Biologisessa kontekstissa tärkeimpiä makromolekyylejä ovat proteiinit, nukleiinihapot (DNA ja RNA) sekä hiilihydraatit, kuten tärkkelys ja selluloosa. Niillä on keskeinen rooli rakenteessa, katalyysissä, tiedonvälityksessä ja energiavarastoinnissa. Makromolekyylit voivat olla lineaarisia, haarautuneita tai risteäytyneitä rakenteeltaan.

Syntetisesti makromolekyylien muodostus tapahtuu polymerisaatiolla. Additiopolymeroinnissa monomeerit liittyvät toisiinsa ilman pienen molekyylin menetystä, kun taas kondensaatiopolymeroinnissa liittyminen vapauttaa pienen molekyylin, kuten veden. Makromolekyylien ominaisuuksiin vaikuttavat moolimassa, rakenteen järjestäytyneisyys sekä monomeerien tyyppi; nämä tekijät määrittävät esimerkiksi viskositeetin, jäntevyyden ja lämmönkestävyyden.

Makromolekyylit ovat keskeisiä sekä luonnossa että teollisuudessa. Niillä on laajasti sovelluksia biotieteissä, lääketieteessä sekä materiaalitieteessä ja ne muodostavat perustan monille nykyaikaisille polymeeripohjaisille tuotteille.

Esimerkkejä makromolekyyleistä: proteiinit, DNA, RNA sekä synteettiset polymeerit kuten polyeteeni (PE), polypropeeni (PP) ja polystyreeni (PS).