magneettiresonanssikuvien

Magneettiresonanssikuvien avulla voidaan havainnoida kehon pehmeitä kudoksia ilman ionisoivaa säteilyä. Kuvan tuotto perustuu protontien magneettiseen resonanssiin. Potilas on voimakkaan magneettikentän ja gradienttien vaikutuksen alaisena, ja kudoksiin kohdistetut radiofrekvenssipulsit saavat protonit tuottamaan signaaleja. Näin syntyneet signaalit muuntuvat kuviksi, joiden kontrasti määräytyy kudosten relaksaatioaikojen, erityisesti T1- ja T2- sekä muiden sekvenssien mukaan.

Yleisimmät MRI-sekvenssit ovat T1- ja T2-painotteiset kuvat sekä protonitiheydensekvenssit. Lisäksi käytetään erityistekniikoita kuten diffuusiokuvauksen (DWI) ja diffuusio-tensorikuvaus (DTI), jotka tarjoavat tietoa veden liikkeestä kudoksessa. Eri sekvenssit antavat erilaista tietoa kudosten rakenteesta ja patologiasta.

Magneettiresonanssikuvien käyttö liittyy laajasti klinikkaan: aivojen ja selkäytimen sairauksien sekä kasvainten, tulehdusten ja tapaturmien arviointi. Kuvia tulkitaan radiologien toimesta, jotka analysoivat signaalin voimakkuutta, kuvan rakennetta ja mahdollisia artefakteja.

Rajoitukset ja turvallisuus huomioidaan: MRI on turvallinen kuvantamismuoto, mutta siihen liittyy kontraindikaatioita metallisille implanteille sekä potilaan liikkumis- ja rauhoittumistaitoihin liittyviä käytännön rajoitteita. Joitakin patologioita voi olla vaikea erottaa samanlaiselta signaalilta. Kuvien laatu riippuu laitteen voimakkuudesta (yleensä 1,5–3 tesla) sekä potilaan liikkeestä. Kuvadokumentointi tallennetaan yleensä DICOM-muodossa ja liitetään potilastietoihin.