maanjäristyksiin

Maanjäristykset ovat geologinen ilmiö, jossa kallioperän jännitteet purkautuvat äkillisesti ja vapautuvat energiaa. Tämä energia synnyttää liikettä ja erilaisia maaperän aalloiksi kutsuttuja värähtelyjä, jotka voivat sulattaa rakennuksia ja muuttaa maan pintaa. Maanjäristykset syntyvät pääosin tektonisten laattojen reuna-alueilla, joissa laatat liikkuvat toisiaan vasten, tukeutuvat tai syvemmällä verhoavat toisiaan. Jännite kertyy, kun liikkeet estetään, ja purkautuminen tapahtuu hetkessä.

Maanjäristykset luokitellaan sekä magnitudin että intensiteetin perusteella. Moment magnitude Mw kuvaa vapautuneen energian määrää ja on nykyisin yleisin magnitudin mitta. Paikallinen magnitudi (vanha termi “Richteri”) on aiempi, vähemmän tarkka mittari. Alueellista vaikutusta kuvaa Mercalli-intensiteetti, joka vaihtelee paikkakunnittain riippuen rakennuksista ja maaperästä. Tärkeä rooli on älyllisillä seismografiverkoilla, jotka mittaavat liikkeitä P- ja S-aalloilla sekä pinta-aalloilla.

Vaikutukset riippuvat magnitudin lisäksi syvyydestä, etäisyydestä epicentriin, maaperän koostumuksesta ja rakennusten kestokyvystä. Suurimmat uhat ovat rakennusten sortuminen, infrastruktuurin vauriot sekä tsunamien syntyminen merenalaisissa järistysaalloissa. Maanjäristysten riskiä voi vähentää varautumisella: varoitusjärjestelmät, tiukat rakentamismääräykset, joustavat kaupunginosat sekä koulutus ja harjoitukset.

Esimerkkejä suurista maanjäristyksistä ovat Valdivian maanjäristys (1960, noin Mw 9.5), Sumatra–Andamanin seisminen tapahtuma (2004, noin Mw 9.1–9.3) ja Tohoku-ritilä (2011, noin Mw 9.0). Maailmanlaajuiset vyöhykkeet, kuten Tyynenmeren piiri, ovat aktiivisia alttiita maanjäristyksille.