loppuliitteestä

Loppuliitteestä on suomen kielessä käytetty termi, joka viittaa sanaan liitettävään päätteeseen tai johdinta seuraavaan muotoon—eli loppuliitteeseen. Peruskäsitteenä loppuliite on morfeemi, joka kiinnittyy sanan vartaloon sanan loppuun muuttaen sen taivutusta, merkitystä tai sanaluokkaa.

Suomi on agglutinoiva kieli, ja loppuliitteet ovat keskeisiä sekä taivutuksessa että johdannaisessa. Taivutuspäätteisiin kuuluvat esimerkiksi sijamuodot (-ssa/-ssä, -lla/-llä), possessiivipäätteet ja persoonapäätteet sekä monikko (-t). Johdospäätteet luovat uusia sanoja tai sanaluokkia, esimerkiksi substantivoiva -minen, adjektiivinen -inen tai merkitystä muuttava -ton.

Loppuliitteet vaikuttavat muotoon myös fonologisesti: vokaaliharmonia, konsonanttiloiventuma ja äännevaihtelut (konsonanttigradientti) määrittävät ja rajaavat liitteiden muotoja ja kirjoitusasua. Suomen sananmuodostuksessa liitteet voivat esiintyä useina peräkkäisinä elementteinä, mikä tuottaa pitkiä, rakenteellisesti selkeitä morfologisia ketjuja.

Loppuliitteen ero etuliitteeseen on sijoittumisessa—loppuliite sijoittuu sanan loppuun; suomalaisessa kielessä etuliitteitä on vähän. Loppuliitteet ovat myös laajasti vertailukelpoisia muiden uralilaisten kielten kanssa, joissa suffixaalinen rakenne on yleinen. Niiden tuntemus on olennaista suomen kielen morfologian, taivutuksen ja sananmuodostuksen ymmärtämiseksi.