lohkotautuminen

Lohkotautuminen on geologinen ilmiö, jossa kallioperä jakautuu suuriksi, toisistaan liikkeessä oleviksi lohkoiksi. Lohkot rajautuvat murtumalinjoihin ja siirtymiin, joiden jännitykset purkautuvat liikkuessa. Prosessi voi kohdata sekä yksittäisten kallioalueiden että laajojen mannerlaatta-alueiden rakenteisiin.

Lohkot liikkuvat pääasiassa normaalien, puristus- tai siirtoliikkeiden ohjaamina. Extensionalisessa (laajenevassa) ympäristössä syntyy usein horst- ja graben-rakenteita: kohoavat lohkot (horstit) sekä niitä alaspäin laskevat lohkot (grabenit) muodostavat eriytyneitä maastonmuotoja. Puristusjännityksen vallitessa lohkot voivat kohota, kiilautua tai muodostaa pop-up-tyyppisiä rakenteita, kun lohkot puristuvat vastakkain. Sivuittaisten siirtojen ja vuorovaikutteisten murtumalinjojen kautta syntyy usein kapeita, toisiaan sivussa kulkevia lohkoja.

Maantieteellisesti lohkotautuminen esiintyy sekä paikallisissa että suuremmissa skaaloinneissa: se on tyypillinen osa laajenevia monialueita, kuten Basin and Range -tyyppisiä alueita, sekä suurempien törmäys- ja siirtorintamien yhteydessä. Maaperän ja kallioperän epäjatkuvuudet vaikuttavat vesistöjen kulkuun, maaperän vakauteen sekä siihen, miten alueet soveltuvat rakentamiselle ja luonnonvaroille.

Tutkimuksessa lohkotautumista selvitetään kartoituksen, geofysikaalisten menetelmien ja rakenteellisen geologian avulla. Ymmärrys lohkotautumisesta auttaa tulkitsemaan maankuoren historiaa, sekä arvioimaan maanjäristysriskejä ja maankäytön suunnittelua alueilla, joissa lohkotautumisen ilmentymät ovat merkittäviä.