liuotuskykyä

Liuotuskykyä kuvaa aineen kyky liueta liuottimeen muodostaen tasapainossa olevan liuoksen. Yleisesti voidaan puhua kiinteän aineen liukoisuudesta nesteessä, kaasun liukoisuudesta nesteessä sekä erilaisten aineyhdistelmien liukenemisestä. Liuotuskyky riippuu sekä liuotettavasta aineesta että liuottimesta sekä olosuhteista kuten lämpötilasta, paineesta ja mahdollisista kemiallisista yhdisteistä.

Liuotumisilmiön mittaamiseen käytetään erilaisia ilmaisumuotoja. Tavallisimpia ovat molaarinen liukoisuus (mol/L), massapitoisuus (g/L tai g/100 g liuosta) sekä molekyylien kokonaismäärä. Joissakin tapauksissa määritellään liukenemisprodukti Ksp sparingly soluble -lajien tasapainoksi. Kaasujen liukeneminen puolestaan voidaan kuvata Henryn lain kautta, jossa kaasun liukoisuus väestyy paineen mukaan.

Lämpötilalla ja paineella on keskeinen vaikutus liukoisuuteen. Monien kiinteiden aineiden liukoisuus nesteissä kasvaa usein lämpötilan noustessa, kun taas kaasujen liukoisuus yleensä laskee lämpötilan noustessa. Paine vaikuttaa erityisesti kaasujen liukenemiseen nesteisiin: suurempi paine lisää kaasun liukenemista. Muita tekijöitä ovat liuottimen kemiallinen ominaisuus (polaarisuus, hydrogen-bonding), pH, ionivaihto ja monien ionien vaikutus (common ion effect), sekä kompleksoituminen.

Liuotuskyky on keskeinen käsite monilla aloilla, kuten lääketieteen farmakologiassa, ympäristötieteessä, geokemiassa ja materiaalitieteessä. Esimerkkeinä suolan NaCl:n liukuvuus veteen sekä kaasujen liukeneminen vesiliuoksiin osoittavat, miten olosuhteet muovaavat liukenemista ja sen käytännön sovelluksia.