lämpötilaanturitekniikoita

Lämpötilaanturitekniikat viittaavat erilaisiin menetelmiin, joita käytetään lämpötilan mittaamiseen. Nämä tekniikat perustuvat aineen fysikaalisten ominaisuuksien muutokseen lämpötilan vaihdellessa. Yleisimpiä anturityyppejä ovat termistorit, termoparit, vastuslämpötila-anturit (RTD) ja infrapunalämpömittarit.

Termistorit ovat lämpötilaherkkiä vastuksia, joiden resistanssi muuttuu merkittävästi lämpötilan mukaan. Ne ovat herkkiä ja nopeita, mutta niiden käyttöaluetta rajoittaa epälineaarinen vaste ja pienempi lämpötilankesto verrattuna muihin antureihin.

Termoparit koostuvat kahdesta eri metallilangasta, jotka on liitetty yhteen. Kun liitoskohdan lämpötila muuttuu, syntyy pieni jännite, joka on verrannollinen lämpötilaeroon. Termoparit ovat kestäviä ja soveltuvat laajoille lämpötila-alueille.

Vastuslämpötila-anturit (RTD), kuten platina-anturit (Pt100), perustuvat metallin resistanssin muutokseen lämpötilan funktiona. Ne ovat erittäin tarkkoja ja lineaarisia laajalla lämpötila-alueella, mutta ovat yleensä kalliimpia ja hitaampia kuin termistorit.

Infrapunalämpömittarit mittaavat kohteen säteilemää infrapunasäteilyä, joka on suoraan yhteydessä sen lämpötilaan. Ne ovat kosketuksettomia antureita, ja soveltuvat kohteiden mittaamiseen, joihin ei voida fyysisesti koskea tai joissa nopea mittaus on tarpeen. Lämpötilaanturitekniikan valinta riippuu sovelluksen vaatimuksista, kuten tarkkuudesta, nopeudesta, lämpötila-alueesta ja kustannuksista.