lääkeaineenvaihduntaprosesseissa

Lääkeaineenvaihduntaprosessit, jotka tunnetaan myös lääkkeiden biotransformaationa, ovat kemiallisia muunnoksia, joita lääkeaineet käyvät läpi elimistössä. Nämä prosessit ovat tärkeitä lääkkeiden tehokkuuden, turvallisuuden ja poistumisen kannalta. Lääkeaineenvaihdunnan ensisijainen tavoite on muuttaa lääkkeet vesiliukoisemmiksi, jotta ne voidaan helpommin erittää elimistöstä, tyypillisesti munuaisten kautta virtsaan tai maksan kautta sappeen.

Metabolia tapahtuu pääasiassa maksassa, mutta myös muissa kudoksissa, kuten suolistossa, keuhkoissa ja munuaissa. Lääkeaineenvaihdunta jaetaan yleensä kahteen vaiheeseen. Vaihe I -reaktiot sisältävät hapetus-, pelkistys- ja hydrolyysireaktioita, jotka usein lisäävät lääkkeen funktionaalisten ryhmien reaktiivisuutta. Tärkeimpiä entsyymejä tässä vaiheessa ovat sytokromi P450 (CYP) -entsyymit.

Vaihe II -reaktiot, joita kutsutaan myös konjugaatioreaktioiksi, sisältävät lääkeaineen tai sen Vaihe I -metaboliitin yhdistämisen endogeeniseen molekyyliin, kuten glukuronihappoon, sulfaattiin tai glutataioniin. Nämä reaktiot lisäävät edelleen molekyylin vesiliukoisuutta ja edistävät sen erittymistä.

Lääkeaineenvaihdunta voi vaikuttaa lääkeaineiden farmakologiseen aktiivisuuteen monin tavoin. Metaboliitit voivat olla aktiivisempia, vähemmän aktiivisia tai jopa inaktiivisia verrattuna alkuperäiseen lääkeaineeseen. Jotkut lääkeaineet ovat pro-lääkkeitä, jotka vaativat metabolista aktivaatiota tullakseen terapeuttisesti tehokkaiksi. Yksilölliset erot aineenvaihdunnan nopeudessa ja tehokkuudessa johtuen geneettisistä tekijöistä, iästä, sukupuolesta, ruokavaliosta ja samanaikaisesti käytetyistä lääkkeistä voivat johtaa merkittäviin eroihin lääkevasteessa ja haittavaikutusten esiintymisessä.