kylmänherkkyyden

Kylmänherkkyyden on termi, jota käytetään kuvaamaan tilaa, jossa kylmäaltistus aiheuttaa yksilölle huomattavaa epämukavuutta tai toimintakyvyn heikkenemistä. Sillä voi olla primaarinen muoto (ilman selkeää taustasairautta) tai sekundaarinen muoto, jossa oireet liittyvät johonkin sairauksiin tai tilaan. Oireiden kirjo ja vakavuus vaihtelevat yksilöllisesti.

Yleisimmät syyt ja liitännäisyyksiä ovat Raynaud'n ilmiö, kylmäurtikaria, perniosis eli chilblains sekä cryoglobulinemia. Lisäksi kilpirauhasen vajaatoiminta, anemia, diabetes ja periferaalinen neuropatia voivat lisätä kylmänherkkyyttä. Myös joidenkin lääkkeiden käyttö sekä alhainen ravintotasapaino voivat vaikuttaa. Oireisiin kuuluu palelu, kivulias puutuminen, pistely sekä ihon punoitus, kalpeus tai sinertävyys kylmäaltistuksen jälkeen.

Diagnoosi perustuu potilaan historiaan ja kliiniseen tutkimukseen; tarvittaessa käytetään lisätutkimuksia kuten kylmäaltistustestejä ja termografiaa sekä arvioidaan mahdollisia verenkierto- tai hermostollisia poikkeamia.

Hoito riippuu syystä. Yleisiä keinoja ovat kylmäaltistuksen välttäminen, asianmukainen lämmittäminen ja suojavaatteet sekä elämäntapamuutokset (liikunta, tupakoinnin lopettaminen). Taudin taustalla olevan tilan hoito on oleellista. Raynaud'n ilmiössä voidaan käyttää verenkiertoa laajentavia lääkkeitä; kylmäurtikaria hoidetaan yleisimmin antihistamiineilla; vaikeammissa tapauksissa voidaan harkita lisähoitoa, kuten immunoterapiaa tai taustasairaudan hoitoa.

Ennuste vaihtelee. Primaarinen kylmänherkkyys on tyypillisesti lievää, mutta sekundaaristen syiden hoito on tärkeää oireiden hallitsemiseksi ja taudin etenemisen estämiseksi. Potilaan kannattaa hakeutua lääkärin arvioon, jos oireet ovat toistuvia, vaikeita tai liittyvät yleiseen verenkierto- tai immuunivaihteisiin.