kuulokynnyksiä

Kuulokynnykset, eli kuulon herkkyyskynnykset, ovat pienimmät äänet, jotka henkilö kykenee havaitsemaan kussakin taajuudessa. Ne heijastavat yksilön kuulon tilaa ja voivat vaihdella taajuuden sekä iän ja terveyden mukaan. Kuulokynnykset esitetään yleisesti desibeleinä kuulon tasolle, eli dB HL.

Kynnysten mittaaminen tapahtuu tavallisesti puhtaanääniaudiometrialla (pure-tone audiometry). Testihenkilölle esitetään yksittäisiä puhtaita säveliä eri taajuuksilla, tavallisesti 125 Hz–8 kHz, ja hän vastaa heti kun hän kuule sävelen. Tulokset merkitään audiogrammiin, jossa kummankin korvan kuuntelukynnykset on esitetty erikseen. 0 dB HL toimii viitearvona normaalille kuulolle.

Tulosten tulkinnassa normaalikuuloa vastaavat kuulokynnykset ovat yleensä 0–20 dB HL tietyllä taajuusalueella. Kuulon heikkeneminen määritellään yleisesti siten, että yli 20 dB HL on kyse lievästä tai paremminkin lievästä–keskivaikeasta kuulonalenemasta; taustalla käytetään usein kategorioita: lievä (26–40 dB HL), keskivaikea (41–55 dB HL), vaikea (56–70 dB HL), hyvin vaikea (71–90 dB HL) ja syvä tai lähes syvä kuulokynnys (>90 dB HL). Kynnystarpeet voivat vaihdella taajuudesta toiseen; erityisesti 2–4 kHz -alue on keskeinen puhunnan kannalta.

Kynnysarvoihin vaikuttavat sekä biologiset että ympäristötekijät, kuten ikä (presbyacusis), melu, korvakäytävän tukokset tai infektiot sekä jotkin lääkkeet. Kalibrointi ja mittaustilat on oltava huolellisia, jotta tulokset olisivat luotettavia.

Käytännössä kuulokynnyksiä käytetään kliinisessä audiologiassa, lasten seulonnassa sekä tutkimustoiminnassa kuuloa koskevien tilojen arviointiin ja seurannastandardien määrittämiseen. Tulokset auttavat diagnosoinnissa sekä kuuloon liittyneiden tukitoimien, kuten kuulon apuvälineiden, suunnittelussa.