kosketuslämpömittausmenetelmiä

Kosketuslämpömittausmenetelmät perustuvat lämpötila-anturin ja mitattavan kappaleen väliseen lämpövuorovaikutukseen. Anturi saavuttaa ajan myötä saman lämpötilan kuin kappale, ja tämä lämpötila mitataan sitten sähköisellä signaalilla. Yleisimpiä kosketuslämpömittausantureita ovat termoparit ja vastuslämpötila-anturit.

Termoparit koostuvat kahdesta erilaisesta metallilangasta, jotka on juotettu yhteen toisessa päässä muodostaen mittausliitoksen. Kun mittausliitos altistuu lämpötilalle, sen ja vapaiden päiden välille syntyy pieni jännite, joka on verrannollinen lämpötilaeroon. Jännitteen mittaaminen mahdollistaa lämpötilan määrittämisen.

Vastuslämpötila-anturit, kuten Pt100, hyödyntävät metallien ominaisuutta muuttaa sähkövastustaan lämpötilan muuttuessa. Lämpötilan noustessa metallin vastus kasvaa. Vastuksen mittaamalla voidaan päätellä kappaleen lämpötila. Nämä anturit tarjoavat yleensä hyvän tarkkuuden ja vakauden.

Kosketusmenetelmien etuna on niiden yksinkertaisuus ja luotettavuus monissa sovelluksissa. Haittapuolena on, että anturin on oltava suorassa kosketuksessa mitattavaan kohteeseen, mikä voi olla mahdotonta tai vaarallista tietyissä tilanteissa. Lisäksi mittaus vaatii aikaa anturin lämpötilan tasaantumiseen.