kosketusherkkyyttä

Kosketusherkkyys tarkoittaa kykyä havaita ja tulkita mekaanisia kosketusärsykkeitä iholla ja kehossa. Se kattaa paineen, tärinän, tekstuurin sekä muodon muutokset, ja siihen vaikuttavat sekä perifeeriset mekanoreseptorit että aivojen korkeampien alueiden tulkintaprosessit.

Perifeeriset mekanoreseptorit, kuten Meissnerin kappaleet, Merkelin levyt, Pacinian kappaleet ja Ruffinin loppupäätteet, vastaanottavat erilaisia ärsykkeitä ja välittävät ne etenevinä signaaleina. Nervejä pitkin tieto kulkee selkäytimeen ja aivorunkoon, ja edelleen primaariseen somatosensoriseen korteksiin sekä muihin sensorisiin ja assosiaatioalueisiin.

Herkkyys vaihtelee yksilöllisesti ja voi muuttua iän, kehityksen, sairauksien tai vammojen myötä. Hypersensitiivisyys tarkoittaa, että kosketus koetaan tavallista voimakkaampana tai kivuliaana, kun taas hypo- tai desensitivisyys merkitsee lievempiä tai vähäisempiä reaktioita. Sensorisia poikkeavuuksia voi esiintyä esimerkiksi autismissa, diabetesneuropatiassa tai muiden neurologisten tilojen yhteydessä.

Arviointi perustuu sekä itsearviointiin että kliinisiin kokeisiin, kuten kaksipiste-erotteluun ja Semmes-Weinstein -monofilamenttitestiin, sekä päivittäisiin raportteihin. Näillä tiedoilla voidaan arvioida toiminnan riskejä ja tarvetta.

Hoito ja tuki painottuvat usein aistikokemusten säätelyyn ja sopeutumiseen. Toiminnallinen terapia, aistikartoitus ja asteittaiset, turvalliset altistukset eri tekstuureille voivat parantaa päivittäistä toimintakykyä ja vuorovaikutusta.