korkeapaineessa

Korkeapaineessa tarkoitetaan tilaa, jossa ilmakehän paine on korkeampi kuin ympäröivien alueiden paine. Yleisesti kyseessä on suuria alueita tai systeemejä, joissa ilmanpaineen keskikorkeus on koholla suhteessa sen ympäristöön. Ilmakehän paine mitataan hehtopascaleissa (hPa) tai millibaariluvuissa (mb); pitkäaikaisessa havaintomateriaalissa 1013 hPa on keskimääräinen merialueen paine, ja korkea paine muodostaa usein vähintään noin 1020 hPa tai enemmän keskellä.

Korkeapaineen synty perustuu ilman laskeutumiseen ja ilmakehän laajenemisen vähenemiseen ristikkäisvoimien vaikutuksesta. Yleensä ilma alun perin kohoavan lämpimän ilman tilalle kylmenee ja tiivistyy, mikä saa paineen nousemaan. Sitä ympäröi yleensä horisontaalinen laajeneminen ja ilmakehän virtausten ohjaama kierto: pohjoisella pallon puoliskolla korkeapaine pyörii myötäpäivään ja etenee ulospäin keskustasta, eteläisellä pallon kielellä vastapäivään.

Sääolosuhteet korkeapaineen alueilla ovat usein vakaat ja poutaiset. Pilvet vähenevät tai ovat harvinaisia, tuulet ovat heikkoja tai kohtalaisia, ja yöaikainen radiatiivinen jäähdytys voi lisätä pakkasen riskiä. Pitkään kestäessä korkea paine voi johtaa ajankohtaisiin lämpötilavaihteluihin, kuten kuiviin ja kuumiin kesiinkohtiin tai selkeisiin öihin talvella.

Korkeapaine on keskeinen osa hyvän sään kehää ja seurantaa meteorologiassa. Sääennusteissa keskitetään paineen suuruuteen ja liikkeisiin, sillä säähäiriöt, kuten matalapaineet, liikkuvat usein korkeapaineen reuna-alueiden kautta. Henryt ja muut mittaukset auttavat seuraamaan paineen trendejä ja antavat viitteitä tulevasta sääkuvasta.