kontrapunktiin

Kontrapunktiin on musiikinteorian käsite, joka kuvaa useamman kuin yhden itsenäisen melodisen linjan yhtäaikaista soittamista ja kirjoittamista siten, että niiden yhdessä muodostama harmoninen ja rytminen kokonaisuus on johdonmukainen. Finnish termi viittaa counterpointin ilmiöön, ja illatiivin muoto “kontrapunktiin” käytetään kielessä esimerkiksi puhuessa aiheeseen siirtymisestä tai siihen liittyvästä lähestymistavasta.

Kontrapunktin historia jakautuu useisiin vaiheisiin. Alkuaan luvulla esiintyi polyfoonista tekstuuri organumista ja varhaisesta renessanssista, jossa linjat ovat pitkälti riippumattomia mutta sointuvat toisiinsa. 1500–1600-luvuilla kehittyi tarkempi säästeliäisyys ja vihjeellinen sääntöjärjestelmä, jonka esikuvana pidetään Johann Fuxin Gradus ad Parnassum -teosta. Klassinen ja myöhäisbarokkimusiikki painottivat niin sanottua toimivaa kontrapunktia: äänten johtamista, sointukulkuja ja vastadiassoneja sekä vastanousujen ja kontrasteiden hallintaa. Sisäisesti itsenäiset äänet voivat muodostaa erilaisia rakenteita, kuten fugaa, kanonia tai canzonaa.

Teknisesti kontrapunkti perustuu äänien itsenäisyyteen, kimmokkeeseen, vastakäännöksiin ja siirtymään sekä harkittuun konsonanssin ja dissonanssin käyttöön. Tavoitteena on, että kukin melodinen linja toimisi sekä itsenäisenä että osana suurempaa harmonista rakennetta. Modernissa kontekstissa kontrapunkti on laajentunut sekä säännönalaisesta että vapaasta kirjoittamisesta, ja sitä käytetään sekä opetuksessa että sävellyksessä osana laajempaa musiikillista ilmaisua.