kontaktiresistansseihin

Kontaktiresistanssi tarkoittaa sähköjohtimien liitoskohdan vastusta kahden johtavan pinnan välillä. Se syntyy pääasiassa kahdesta mekanismista: kosketuspinnan todellisen, aitoa kontaktialuetta vastaavan kontaktin ja johtojen välisestä virtakäytöstä johtuvaa kontaktiresistanssia sekä liitoksen pinnassa mahdollisesti olemassa olevan oksidin tai epäpuhtauksien aiheuttamaa kalvoresistanssia. Yksinkertaisessa mallissa nämä voidaan jakaa konduktiiviseen kontaktiin liittyvään resistanssiin sekä pintakalvon resistanssiin, jolloin kokonaisresistanssi riippuu sekä kosketusalueen koosta että kalvon ominaisuuksista.

Kontaktiresistanssi riippuu monista tekijöistä. Materiaaliparit, kosketuspinnan hankaus, pinnan karheus, epäpuhtaudet, oksidikerrosten paksuus sekä kosteus ja lämpötila vaikuttavat suuresti. Myös kosketuspaine tai kiinnitysvoima sekä käyttöaika voivat muuttaa resistanssia, kun liitos puristuu tai mittakaava muuttuu. Metalliset liitokset ovat usein pienemmät resistanssiltaan, kun taas epäpuhtaudet ja oksidit voivat merkittävästi nostaa arvoja.

Mittauksessa kontaktiresistanssin erottaminen muusta resistanssista voi olla haastavaa. Yleensä käytetään nelijohtomittauksia (Kelvin-mittaus) erottamaan liitoksen resistanssi johtojen plus ylläpidosta. Käytännössä kontaktiresistanssi on tärkeä tekijä elektroniikkakiinnitteissä, kytkennöissä, antureissa ja mittausjärjestelmissä, joissa pienet jännite- tai virransiirrot voivat vaikuttaa suorituskykyyn ja luotettavuuteen.

Kontaktiresistanssin hallintaan tähtäävät toimenpiteet: pinnan puhdistus, oksidien poistaminen, tarpeeksi suuri ja tasainen kosketusvoima, sopiva liitosmateriaalin valinta sekä mahdollinen suojapinnoitus tai sähköinen hyydyttäminen. Näin voidaan minimoida resistanssin epätoivottu vaihtelu ja parantaa liitoksen kestävyyttä.