konsonanttityypeistä

Konsonanttityypit viittaavat tapaan, jolla ilmavirtaa rajoitetaan ääntöelimissä konsonanttien muodostamisessa. Pääasialliset luokitteluperusteet ovat artikulaatiopaikka ja artikulaatiotapa. Artikulaatiopaikka kertoo, missä kohtaa ääntöväylää ilmavirta suljetaan tai ahennetaan. Yleisiä artikulaatiopaikkoja ovat huulihuulet (bilabiaalit), ala- ja ylähuuli (labiodentaalit), kieli-hampaat (dentaalit), kieli-ikit (alveolaarit), kieli-kovalaki (palataalit), kieli-pehmeä laki (velaarit) ja kurkunpää (glottaalit).

Artikulaatiotapa puolestaan kuvaa sitä, miten ilmavirta sallitaan tai estetään. Tavallisimpia artikulaatiotapoja ovat klusiilit, joissa ilmavirta suljetaan kokonaan ja vapautetaan sitten räjähdysmäisesti, kuten p, t, k. Frikatiivit muodostuvat, kun ilmavirta puristetaan kapean raon läpi, aiheuttaen hankausääntä, kuten f, s, h. Nasaalit, kuten m, n, syntyvät, kun ilmavirta kulkee nenäontelon kautta suuontelon ollessa suljettuna. Likvidat, kuten l, r, ovat konsonantteja, joissa kielen kärki koskettaa nopeasti ääntöväylän osaa, mutta ilmavirta sallitaan. Puolivokaalit, kuten j, w, ovat ääniä, jotka ovat foneettisesti vokaalien ja konsonanttien väliltä. Lisäksi konsonantit jaetaan usein soinnillisiin ja soinnittomiin sen mukaan, värähtelevätkö äänihuulet niiden muodostamisessa.