kohorttitutkimukset

Kohorttitutkimukset ovat epidemiologian tutkimusmenetelmä, jossa tutkittava väestö tai sen osa jaetaan altistuksen perusteella ryhmiin, ja alusta lähtien seurataan, kuinka yleisesti ja mille aikavälille sairastavuus tai kuolleisuus kehittyy kummassakin ryhmässä. Tavoitteena on selvittää altistuksen mahdollinen vaikutus sairauksien ilmaantuvuuteen sekä arvioida syy-seurausuhteita.

Tutkimus voi olla prospektiivinen eli alusta lähtien seurataan tulevaa toimintaa ja tuloksia, tai retrospektiivinen (historiallinen kohorttitutkimus), jossa nykytilanne ja menneisyydessä kerätyt tiedot yhdistetään menneiden tulosten tutkimiseksi. Tietoja kerätään usein sekä altistuksesta että lopputuloksista, kuten sairauksista, kuolemasta tai kliinisistä tiloista, ja tuloksia analysoidaan ajan mittaan.

Mittaustavat ja analyysi vaihtelevat, mutta tyypillisiä mittareita ovat riskisuhde (relative risk, RR) ja hazardin suhde (hazard ratio, HR). Erityisesti elinaikaan sidotut analyysit voivat käyttää Coxin suhteellisten riskeihin perustuvia malleja. Tutkimuksesta riippuen voidaan tarkastella useita lopputuloksia ja mahdollisia altistusten annosteluja sekä vuorovaikutuksia.

Vahvuuksiin kuuluu aikainen kausaalisen suhteen määrittäminen ja useiden lopputulosten tutkiminen samalla altistuksella sekä mahdollisuus tarkastella monia altisteita. Rajoitteita ovat kalliit ja pitkäkestoiset toteutukset, osallistujien menetykset, confounding- ja mittausvirheet sekä altistusten harvinaisuus, jolloin kohortti voi olla epätehokas.

Kohorttitutkimuksia käytetään etiologian tutkimiseen, riskien arviointiin ja luonnollisen historiallisen kehityksen kuvaamiseen. Tunnettuja esimerkkejä ovat pitkät seurantatutkimukset, kuten Framinghamin sydän-tutkimus, sekä pitkäaikaiset väestötutkimukset, jotka kartoittavat elämäntapojen ja ympäristötekijöiden vaikutuksia terveyteen.