kohdevaltiopolitiikkaa

Kohdevaltiopolitiikkaa on ulkopolitiikan keino, jossa toimet kohdistetaan tiettyihin kohdevaltioihin tai niissä vaikuttaviin toimijoihin sen sijaan että ne kohdeltaisiin yleisesti. Tällainen politiikka pyrkii vaikuttamaan valtion politiikkaan tai käytäntöihin valikoitujen lisäksi, ja siihen voidaan käyttää sekä diplomaattisia keinoja että taloudellisia pakotteita, rajoituksia ja ehtoja.

Keskeisiä instrumentteja ovat tarkennetut pakotteet, kuten yksittäisten henkilöiden, yritysten tai julkisyhteisöjen rajoitukset sekä rahoitusyhteyksien katkaiseminen, kaupan ja teknologian rajoitukset, sekä matkustusrajoitukset. Lisäksi voidaan käyttää kehitysyhteistyön ehtoja sekä julkista diplomatiaa ja viestintää kohdevaltion käyttäytymisen muokkaamiseksi. Humanitaariset poikkeukset pyritään rakentamaan sääntöihin.

Kohdevaltiopolitiikkaa käytetään usein osana laajempaa ulkopolitiikkaa ja koordinoitua suuntaa, jonka tavoitteena on saada aikaan muuttuminen ilman yleisen väestön kärsimysten lisäämistä. Tehokkuus riippuu usein kansainvälisestä tuesta, sääntöjen uskottavuudesta ja siitä, miten pitkälle toimet vaikuttavat kohteeseen.

Kriitikot varoittavat, että vaikutukset voivat kohdistua väestöön, eivät aina johtaa toivottuun muutokseen, ja toimet voivat kannustaa kiertämiseen tai heikentää humanitaarista tilannetta. Esimerkkejä ovat EU:n ja Yhdysvaltain kohdennetut pakotteet eri kohdevaltioille sekä myönteisiksi koetut ihmisoikeus- tai turvallisuusperusteiset ehdot.