kirjoitusjärjestelmissä

Kirjoitusjärjestelmä on tapa tallentaa puhuttu kieli kirjoitettuun muotoon visuaalisten merkkien avulla. Se välittää äänteitä, sanojen merkityksiä ja kieliopin rakennetta, ja sen avulla voidaan tallentaa sekä fonologista että morfologista informaatiota. Kirjoitusjärjestelmiä voidaan luokitella päätyypeittäin: aakkosellinen kirjoitus, jossa merkit edustavat yksittäisiä äänteitä; silbaarikirjoitus, jossa merkit vastaavat syllabeja; sekä logografinen kirjoitus, jossa merkit edustavat sanoja tai morfeemeja kokonaisuutena. Monissa järjestelmissä käytetään useiden periaatteiden yhdistelmiä.

Kirjoitusjärjestelmän ominaisuuksiin kuuluu kirjoitusasun suuntaisuus: useimmat länsimaiset järjestelmät kirjoitetaan vasemmalta oikealle, arabialaiset ja heprealaiset oikealta vasemmalle, ja jotkin kielijärjestelmät voivat käyttää sekä vaakasuuntaista että pystysuuntaista kirjoitusta. Lisäksi järjestelmään kuuluvat diakriittiset merkit, ligatuurit, morfeemimerkinnät sekä numerot ja välimerkit, joita käytetään tekstin jäsentämiseen ja äänen ohjaamiseen.

Historian kuluessa kieliyhteisöt ovat muokanneet kirjoitusjärjestelmiään, ortografian reformien tai lainasanojen sopeutusten kautta. Kirjoitusjärjestelmät heijastavat kieltä ja kulttuuria, ja ne voivat vaikuttaa lukutaidon ja väestön tiedonsaannin kehitykseen.

Digitaalisessa käytössä kirjoitusjärjestelmät on standardoitu Unicode-merkistöön, jolloin merkit ovat yhteensopivia eri alustoilla. Tämä tuo mukanaan myös fonttien kehittämisen sekä syöttö- ja translitteraatiotuen.

Esimerkkejä järjestelmistä: suomalainen kieli käyttää latinalaista aakkostoa; arabian, persian ja urdu kirjoitus on oikealta vasemmalle; kiinalaiset hanzi-merkit ovat logografisia; japanissa käytetään sekä kanji (logogrammit) että kana-silbaarikirjoitusta; hindin käytössä on Devanagari; itäeuroopassa kyrillinen kirjoitus on yleinen.