kieliyhteisöt

Kieliyhteisöt ovat sosiaalisia ryhmiä, joissa aikaisemman tai nykyisen yhteisen kielen käyttö muodostaa keskeisen osan ryhmän jäsenyyttä ja vuorovaikutusta. Kieliyhteisöjä voi muodostua maantieteellisesti (esimerkiksi alueelliset suomen- tai ruotsinkieliset yhteisöt), etnisesti tai kulttuurisesti (kielivähemmistöt), ammatillisesti tai harrastusten perusteella. Yhteisö voidaan nähdä sekä kielten jakamana kommunikointiverkostona että kulttuurisen identiteetin kantajana.

Kieliyhteisöillä on yhteisiä kielikäytäntöjä ja normeja, kuten millaista kieltä tai variaatioita käytetään eri tilanteissa, millaisia sanoja ja ilmauksia suositaan sekä miten vuorovaikutuksessa huomioidaan toiset. Ne voivat sisältää monikielisyyden ja kieltä koskevaa vaihtelua (kielentapoja, murteita, diglossia) tilanteesta riippuen. Kieliyhteisöt ovat usein dynaamisia ja joustavasti yhdistäviä: yksilö voi kuulua useisiin yhteisöihin samanaikaisesti ja kielinen vuorovaikutus muuttuu kontaktien mukaan.

Rooli yhteisöissä on sekä identiteetin rakentamisessa että arkipäivän toiminnassa: kieli luo yhteenkuuluvuuden tunteen, siirtää kulttuuriperintöä ja mahdollistaa tiedonvälityksen sekä sosiaalisen pääoman keräämisen. Lisäksi kieliyhteisöt vaikuttavat kielten säilymiseen tai muuntumiseen, koulutukseen, mediaan ja julkiseen keskusteluun.

Kieliyhteisöjen tutkimus kuuluu usein sociolingvistiikkaan ja etnografisiin käytäntöihin. Tutkimuksessa tarkastellaan muun muassa kielivalintoja, kielennormeja, kielellistä identiteettiä sekä yhteisöjen roolia kielellisessä monimuotoisuudessa ja kielenvihkojen kehityksessä. Esimerkkejä Suomesta ovat suomen- ja ruotsinkieliset yhteisöt sekä maahanmuuttajayhteisöt, kuten venäjän-, somalinkieliset ja kurdinkieliset yhteisöt.