kipukynnysten

Kipukynnysten käsite viittaa kipua aiheuttavan ärsykkeen pienimpään voimakkuuteen, jonka henkilö tulkitsee kivuksi. Kipukynnyksiä mitataan sekä kliinisissä että tutkimuksellisissa yhteyksissä, ja ne voivat vaihdella riippuen kipumuodosta (esim. lämpö, paine, sähkö) sekä yksilöstä toiseen. Kipukynnysten lisäksi puhutaan kiputoleranssista, mikä kuvaa suurinta kestettyä kipua, mutta niitä ei samaan käsitteeseen tule sekoittaa.

Biologinen perusta: Kipua välittävät perifeeriset nociceptorit; A-delta- ja C-fiberit välittävät ärsykettä selkäytimeen ja edelleen aivoihin. Aivokuori, thalamus ja limbinen järjestelmä tulkitsevat ärsykkeen, ja kivun kokemukseen vaikuttavat sekä sensoriset että kognitiiviset sekä emotionaaliset tekijät. Keskushermoston mekanismien muutokset, kuten central sensitization, voivat alentaa kipukynnystä ja aiheuttaa allodyniaa sekä hyperalgesiaa.

Mittaaminen: Kipukynnyksiä arvioidaan tyypillisesti määrällisellä sensorisella testauksella (QST), jossa käytetään esimerkiksi lämpö-, kylmä-, paine- tai sähköärsykkeitä. Kynnystä kirjataan subjektiivisesti asteikolla, kuten 0–10 NRS tai VAS. Tulokset riippuvat testin menetelmästä, kehon paikasta ja yksilön ominaisuuksista (ikä, sukupuoli, elämäntavat, uni).

Kliininen merkitys: Kipukynnysten muutoksia nähdään akuutissa ja kroonisessa kivussa; alhaiset kynnykset viittaavat herkistyneeseen kivun käsittelyyn (hyperalgesia, allodynia), korkeat kynnykset voivat liittyä osin neurologisiin tiloihin. Kipukynnysten tutkimus tukee hoidon suunnittelua ja arviointia sekä perus- että kliinisen kivuntutkimuksen kontekstissa.