kielilainsäädäntö

Kielilainsäädäntö on oikeudellinen säädösten kokonaisuus, joka määrittää kielien aseman, käytön ja suojelun julkisessa hallinnossa sekä yhteiskunnan eri sektoreilla. Sen tavoitteena on turvata kielellinen moninaisuus, varmistaa yhdenvertaiset palvelut sekä säilyttää ja kehittää kielelliset oikeudet sekä yksilöille että vähemmistöille.

Kielilainsäädäntö kattaa tyypillisesti useita osa-alueita. Siihen kuuluvat viranomaiskielien käyttö sekä palvelujen tarjonta julkisissa asioissa, oikeudelliset kielivaatimukset sekä hallinnon kielivalinnat kuntien ja alueiden mukaan. Tämä kattaa myös vähemmistökielten aseman turvaamisen, kielenopetuksen ja kulttuurisen sekä mediakäytön tukemisen. Lisäksi säädökset voivat koskea käännöksiä, tulkkausta sekä kielipalvelujen saatavuutta, alueellista ja paikallista kielenhoitoa sekä kielellistä suunnittelua (language planning) ja finanssi- tai tukimekanismeja.

Käytännössä kielilainsäädäntöä valvovat eri viranomaiset sekä oikeuslaitos. Monissa maissa on erityisiä elimiä, jotka seuraavat kielivisausten toteutumista, ja kansalaisten oikeuksien loukkauksia voidaan arvioida hallinnon, tuomioistuinten tai kuluttajansuojelun kautta. Kansalaiset voivat yleensä tehdä valituksia siitä, ettei palvelua ole tarjottu tarkoituksenmukaisesti tai ettei kielikorvauksia ole tehty.

Esimerkkinä kansainvälisesti keskeisiä puitteita ovat Euroopan unionin monikielisyyden periaatteet sekä Kansainväliset kieli- ja vähemmistöoikeudet. Monissa maissa kielilainsäädäntö Forexoi sekä valtakunnallisia että paikallisia käytäntöjä, joissa korostuvat julkisen sektorin kaksikielisyys tai monikieliset palvelut sekä vähemmistöjen oikeudet oppilaitoksissa, mediassa ja kulttuurielämässä.