keinohedelmöityksen

Keinohedelmöitys (IVF) on hedelmöitysmenetelmä, jossa munasolu fertilisoidaan laboratorio-olosuhteissa ja kehittynyt alkio siirretään kohtuun. Menetelmää käytetään, kun luonnollinen hedelmöittyminen on vaikeaa tai mahdotonta, kuten lapsettomuudessa tai munanjohtimen ongelmissa.

Ennen hoitoa potilaat käyvät arvioissa: naisilla munasarjojen varanto ja hormonaalinen tasapaino sekä mahdolliset gynekologiset syyt, miehillä semenianalyysi. Munasarjoja stimuloidaan hormoneilla useiden munasolujen kypsyksi, ja vastetta seurataan ultrasonoin ja verikokein. Kun munasolut ovat valmiit, annetaan ovulaation käynnistävä pistos (trigger).

Hedelmöitysprosessi tapahtuu laboratoriossa. Usein hoito toteutetaan keinosiemennyllä (IVF) tai ICSI-tekniikalla, erityisesti miehen hedelmällisyysongelmien tapauksessa. Alkioita kasvatetaan muutaman päivän ajan, ja yksi tai useampi siirretään kohtuun 3–5 päivän jälkeen. Joissakin tapauksissa voidaan tehdä esiselvitys, kuten preimplantation genetic testing (PGT).

Onnistuminen riippuu iästä sekä munasolu- ja siittiöiden laadusta. Yleensä siirretään yksi tai kaksi alkiota; useampi siirto lisää monisikiöisyyden riskiä. Riskeihin kuuluvat OHSS, raskauden aikaiset komplikaatiot ja harvinaisissa tapauksissa alkiovuotoon liittyvät riskit.

Käyttöön liittyy eettisiä ja sääntelykysymyksiä, kuten alkioiden asema ja mahdollinen geneettinen valinta. Säädökset ja korvaukset vaihtelevat maittain; IVF-palvelut ovat saatavilla sekä julkisessa että yksityisessä terveydenhuollossa eräissä maissa.