keikkatalous

Keikkatalous, eli gig economy, tarkoittaa talousmallia, jossa suurin osa työstä muodostuu lyhytkestoisista, joustavista toimeksiannoista sen sijaan että olisi pitkän aikavälin työsuhde. Työntekijät toimivat usein itsenäisinä yrittäjinä tai freelancer-työntekijöinä ja he tekevät töitä useammalle asiakkaalle tai toimijalle.

Keikkataloudessa online-alustat toimivat välikäsiä: asiakkaat esittävät toimeksiannot, ja alustat yhdistävät ne työntekijöihin. Työntekijät valitsevat toimeksiannot, suorittavat ne joustavasti ja saavat maksun tehtävittäin tai tuntiperusteisesti. Alustat voivat periä palvelumaksuja sekä hoitaa laskutuksen ja verotuksen. Työ voi sijaita missä ja milloin tahansa, mikä lisää joustavuutta mutta samalla aiheuttaa tulonvaihtelevuutta.

Etuna on joustavuus, alhainen pääsy työmarkkinoille ja mahdollisuus yhdistää keikkatyötä muihin sitoumuksiin sekä monipuolinen toimeksiantojen valikoima. Toisaalta tulot voivat olla epävarmoja ja palkan suuruus vaihtelee kuukausittain. Minimiturvan, sosiaaliturvan ja eläketurvan kattavuus voi olla rajallisempaa verrattuna perinteiseen työsuhteeseen, mikä herättää kysymyksiä oikeuksista ja suojasta.

Keskustelu keikkataloudesta liittyy myös alustayhtiöiden valtaan, algoritmiseen ohjaukseen sekä arvostelujärjestelmiin. Kritiikki kohdistuu usein alipalkkaukseen, kilpailun kiristymiseen ja siihen, että epäselvät työehdot voivat vaikeuttaa työajan suunnittelua sekä sosiaaliturvan saamista. Suomessa keikkatalouden sääntely ja sosiaaliturva ovat jatkuvan keskustelun kohteena, ja EU-tason aloitteet vaikuttavat käytäntöihin.