kehonrasvapitoisuuden

Kehonrasvapitoisuus viittaa prosenttiosuuteen kokonaispainosta, joka koostuu rasvakudoksesta. Se on tärkeä mittari yleisen terveyden ja kunnon arvioinnissa. Vaikka painoindeksi (BMI) on yleisesti käytetty terveyden arvioinnissa, se ei erota lihasmassaa ja rasvakudosta toisistaan, minkä vuoksi kehonrasvapitoisuus tarjoaa tarkemman kuvan kehonkoostumuksesta.

Liian korkea kehonrasvapitoisuus, erityisesti viskeraalinen rasva, joka kerääntyy vatsan alueelle, liittyy lisääntyneeseen riskiin sairastua useisiin kroonisiin sairauksiin, kuten sydän- ja verisuonitauteihin, tyypin 2 diabetekseen ja tiettyihin syöpiin. Toisaalta liian alhainen kehonrasvapitoisuus voi myös aiheuttaa terveysongelmia, kuten hormonaalisia häiriöitä, heikentynyttä immuunijärjestelmää ja ravintoaineiden puutoksia.

Kehonrasvapitoisuutta voidaan mitata useilla eri menetelmillä. Bioimpedanssianalyysi (BIA) on yleinen ja helppo tapa, joka perustuu sähkövirran kulkuun kehossa. Ihopoimumittarilla mitataan rasvan paksuutta eri puolilta kehoa. Kalliimmat ja tarkemmat menetelmät, kuten DEXA-skannaus (dual-energy X-ray absorptiometry) ja ilmanvastusmittaus (air displacement plethysmography), ovat myös saatavilla.

Optimaalinen kehonrasvapitoisuus vaihtelee iän, sukupuolen ja yksilöllisten tekijöiden mukaan. Yleisesti ottaen miehillä terveellinen kehonrasvapitoisuus on tyypillisesti 10-20 %, kun taas naisilla se on hieman korkeampi, noin 18-25 %. Nämä ovat vain suuntaa-antavia arvoja, ja terveydenhuollon ammattilainen voi antaa yksilöllistä neuvontaa. Kehonrasvapitoisuutta voidaan hallita terveellisellä ruokavaliolla, säännöllisellä liikunnalla ja riittävällä unen määrällä.