kaasulampuista

Kaasulampuista on suomalaisessa kontekstissa sekä historiallinen tekninen termi että kieliopillinen muoto. Se viittaa kaasua polttoaineenaan käyttäneisiin lamppuihin sekä näihin lamppuihin liittyviin järjestelmiin ja valaistusperinteisiin.

Kaasuvalaistus yleistyi Suomessa 1800-luvulla kaupunginvalaistuksen keskeiseksi muodoksi. Kaasun tuotti kaupungin kaasutehdas ja putkisto jakoi sitä katulampuihin, julkisiin rakennuksiin sekä teollisuuteen. Lamput olivat aluksi liekkiä sisältäviä yksiköitä, joita voitiin säätää liekin koon mukaan. Myöhemmin 1900-luvun alussa käytettiin parempaa valon tuottamista varten tekniikoita, jotka paransivat valonkirkautta.

Elektrifiikaation ja uuden rakennustekniikan myötä kaasulamppujen merkitys väheni 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Yleistä oli, että suurin osa kaupunkien katuvalaistuksesta korvattiin sähkövalolla; joitakin pienempiä kyliä tai historiallisia keskustoja saatettiin säilyttää kaasulamppuina turistin katseen vuoksi tai erikoistapauksissa juhlakäytössä.

Nykyaikana kaasulamppuja säilytetään museoissa, vanhoissa historiallisissa keskustoissa sekä teattereissa ja muissa kulttuurihistoriallisissa hankkeissa, joissa halutaan säilyttää historiallista kaupunkikuvaa.

Elatiivin monikko kaasulamppuista on suomen kielessä käytetty muoto, jolla viitataan kaasulamppuihin lähtökohtana tai aiheena. Tekstissä tai merkinnöissä, kuten museo- tai kokoelmaluetteloissa, voidaan käyttää tästä muodosta.