jäädytyksessä

Jäädytyksessä tarkoitetaan prosessia, jossa aineen lämpötilaa lasketaan alle sen sulamispisteen tai ympäristön alhaisemman lämpötilan vuoksi, jolloin aine kiinteytyy ja voidaan säilyttää pidempään. Termi viittaa sekä itse jäädytykseen että tilaan, jossa aine on jäädytetty.

Fysikaalisesti jäädytys merkitsee jääkiteiden muodostumista. Nopean jäädytyksen tarkoituksena on muodostaa pienempiä kiteitä, mikä auttaa säilyttämään rakenteita ja toiminnallista laatua esimerkiksi elävissä soluissa ja herkissä elintarvikkeissa. Hidas jäädytys puolestaan johtaa suurempien kiteiden muodostumiseen ja rakenteiden vaurioitumiseen. Jäädytyksen toteutukseen käytetään erilaisia menetelmiä, kuten ilmavirran nopeuden säätöä, kylmäainetta tai upotus- ja levytysjäädytystä; teollisuudessa yleistä on myös IQF-tekniikka (individually quick frozen).

Käyttökohteita ovat muun muassa elintarvikeala, jossa jäädytys estää mikrobien kasvua ja säilyttää ruoan rakennetta sekä maun. Biologiassa ja lääketieteessä jäädytys mahdollistaa solujen, kudosten ja biologisten näytteiden pitkäaikaisen säilytyksen kryopreservoinnissa. Materiaalitekniikassa jäädytys vaikuttaa esimerkiksi jäätyneiden aineiden mekaanisiin ominaisuuksiin ja mikrorakenteisiin.

Kotitalouskäytössä pakastelämpötila on tyypillisesti noin -18 °C; säilyvyys riippuu tuotteesta, mutta useimmat elintarvikkeet säilyvät useita kuukausia. Sulatus on tärkeä osa prosessia: nopea sulatus voi heikentää rakennetta ja lisätä bakteerikasvun riskiä, joten suositellaan sulattamaan jääkaapissa tai kylmässä vedessä. Tuote tulisi käyttää mahdollisimman pian sulamisen jälkeen, eikä uudelleen jäädyttää herkästi.