järjestelmäteoreettisessa

Järjestelmäteoreettisessä viittaa adjektiivina systeemiajatteluun tai järjestelmäteoriaan. Se kuvaa lähestymistapaa, jossa tarkasteltavaa ilmiötä, kohdetta tai kokonaisuutta pidetään yhden tai useamman toisiinsa vaikuttavan osan muodostamana järjestelmänä. Sen sijaan, että keskityttäisiin yksittäisiin osiin erillisinä, järjestelmäteoreettinen näkökulma pyrkii ymmärtämään, miten osat vuorovaikuttavat ja miten nämä vuorovaikutukset luovat järjestelmän kokonaiskäyttäytymisen ja ominaisuudet.

Keskeisiä käsitteitä järjestelmäteoriassa ovat esimerkiksi rajat, ympäristö, syötteet, tuotokset, takaisinkytkentä (feedback) ja emergenttiys. Järjestelmän rajat määrittelevät sen, mikä kuuluu järjestelmään ja mikä sen ulkopuolelle. Ympäristö on kaikki se, mikä vaikuttaa järjestelmään tai johon järjestelmä vaikuttaa. Takaisinkytkentä on mekanismi, jossa järjestelmän tuotos vaikuttaa sen omaan syötteeseen, joko vahvistaen (positiivinen takaisinkytkentä) tai tasapainottaen (negatiivinen takaisinkytkentä) toimintaa. Emergenttiys tarkoittaa sitä, että järjestelmällä on ominaisuuksia, joita sen yksittäisillä osilla ei ole.

Järjestelmäteoreettista lähestymistapaa käytetään monilla eri tieteenaloilla, kuten biologiassa, ekologiassa, psykologiassa, sosiologiassa, taloustieteessä, insinööritieteissä ja johtamisessa. Se tarjoaa yhtenäisen viitekehyksen monimutkaisten ilmiöiden analysointiin ja ymmärtämiseen. Esimerkiksi ekologisessa järjestelmässä eri eliölajit ja niiden elinympäristö muodostavat monimutkaisen verkoston, jonka kokonaisuutta tarkastellaan järjestelmänä.