itsesääntelyä

Itsesääntely on yksilön kyky hallita omia ajatuksia, tunteita ja toimintoja pitkän aikavälin tavoitteiden saavuttamiseksi. Se sisältää impulssien hallinnan, tunteiden säätelyn sekä käyttäytymisen suunnittelun ja monitoroinnin. Itsesääntelyä voidaan pitää sekä kognitiivisena ilmiönä että emotionaalisena prosessina, jota ohjaavat sekä persoonallisuuspiirteet että opitut strategiat. Tutkimuksessa se liittyy usein executive-toimintoihin ja etukäteen asetettujen tavoitteiden toteuttamiseen.

Psykologiassa ja kasvatustieteissä itsesääntely viittaa kykyyn asettaa tavoitteita, suunnitella toimenpiteitä niiden saavuttamiseksi, ylläpitää motivaatiota ja palautua vastoinkäymisistä. Kehittyy lapsuudesta ja nuoruudesta aikuisuuteen, ja siihen voidaan vaikuttaa harjoitteilla kuten tavoitteiden asettaminen, itsevalvonta, palautteen seuraaminen sekä stressi- ja tunnesäätelyn harjoitukset.

Biologisesti aivoverkkojen, kuten prefrontaalisen aivokuoren ja etuotsalohkojen, rooli itsesääntelyssä on keskeinen. Eri prosessit, kuten työmuisti, suunnittelu ja virheiden oikaisu, osallistuvat impulssien hillintään ja käytöksen säätelyyn.

Joustavuutta korostavat organisaatio- ja yhteiskuntatason näkökulmat korostavat itsesääntelyn roolia normeissa, sääntelyssä ja ammatillisessa etiikassa. Monilla aloilla toimivat järjestöt kehittävät omia käytäntöjä ja koodistoja noudatettavaksi taloudellisen, turvallisen ja eettisen toiminnan takaamiseksi ilman tiukkaa ulkoista sääntelyä.

Kritiikki painottaa, että itsesääntelyyn nojaaminen ei saisi siirtää vastuuta rakenteellisista puutteista yksilöille. Seurantatyökalujen, validien mittarien ja kulttuurisen kontekstin huomioiminen ovat keskeisiä, kun itsesääntelyn vaikutuksia arvioidaan.

---