ioniyhteydestä

Ioniyhteys viittaa kemiallisen sidoksen tyyppiin, jossa atomit jakavat ulkoelektronejaan vapaasti molempien atomien välillä. Tämä sidostyyppi on tyypillinen metallien ja joidenkin muiden alkuaineiden välisille yhdisteille, erityisesti metallien ja epämetallien välisille yhdisteille, kuten metallihalideille. Ioniyhteys eroaa kovalenttisesta sidoksesta siinä, että elektronit eivät ole kiinteästi sidoksissa yhteen atomiin vaan liikkuvat vapaasti molempien atomien välillä, mikä antaa metalliyhdisteille ominaisuuksia, kuten hyvän sähkönjohtavuuden ja muovautuvuuden.

Ioniyhteyden muodostuminen tapahtuu, kun metalliatomi luovuttaa ulkoelektronejaan ja muuttuu positiivisesti varautuneeksi ioniksi (kationiksi), kun taas epämetalliatomi vastaanottaa elektronit ja muuttuu negatiivisesti varautuneeksi ioniksi (anioniksi). Näiden vastakkaisesti varautuneiden ionien välille syntyy sähköinen vetovoima, joka pitää niitä yhdessä. Esimerkiksi natriumkloridin (NaCl) tapauksessa natriumluovuttaa yhden elektronin ja kloori vastaanottaa sen, jolloin muodostuu Na⁺- ja Cl⁻-ioneja, jotka sitoutuvat ioniyhteyden avulla.

Ioniyhteydellä muodostuneet aineet ovat yleensä kiinteitä, korkeaa sulamispistettä ja kiteisiä rakenteita. Ne ovat myös usein kovia ja hauraita, koska ionien järjestäytyminen kiteessä on tiukkaa ja niiden väliset vuorovaikutukset ovat vahvoja. Ioniyhdisteet johtavat sähkövirtaa vain sulana tai liuennettuna, koska ionit voivat siirtyä vapaasti, kun ne eivät ole kiinteässä kiteessä. Esimerkkejä ioniyhdisteistä ovat suola (NaCl), kalkki (CaCO₃) ja natriumhydroksidi (NaOH).