ionitasapaino

Ionitasapaino tarkoittaa ionien sähköisesti varautuneiden pitoisuuksien tasapainoa järjestelmässä. Se on sekä kemiallinen että biologinen käsite, jonka ytimessä on sähköinen neutraalius ja kyky ylläpitää asianmukaista toimintaa. Kemiallisessa kontekstissa tasapaino syntyy ionien dissosiaatiosta ja reaktioista, kun taas biologisessa kontekstissa tasapainoa säädellään aineenvaihdunnan ja nestehoidon avulla.

Kemiallisessa liuoksessa ionitasapainoa ylläpitää sähköinen neutraalius: kaikkien positiivisten varauksien summa on yhtä suuri kuin kaikkien negatiivisten varauksien summa. Esimerkiksi natriumkloridi (NaCl) dissosioituu Na+ ja Cl− ioneiksi. Käytännössä ei-ideaalisissa ratkaisuissa aktiivisuudet voivat poiketa pitoisuuksista, ja ionien vuorovaikutukset sekä ionivirtaukset vaikuttavat tasapainoon.

Biologiassa ionitasapainoa kutsutaan usein elektrolyyttitasapainoksi. Tärkeimmät elimistön ionit ovat Na+, K+, Cl−, HCO3−, Ca2+, Mg2+, fosfaatti sekä mahdollisesti sulfaatit. Tasapainon ylläpito riippuu munuaisten toiminnasta, ruoansulatuskanavasta, ihon haihtumisesta sekä hormonaalisesta sääntelystä kuten aldosterooni, antidiureettinen hormoni ja parathormoni. Myös neste- ja happo-emäs tasapaino vaikuttavat.

Ionitasapainon häiriöt voivat vaikuttaa hermo- ja lihasjohtumiseen sekä nestetasapainoon. Esimerkkejä ovat natriumin tai kaliumin epätasapainot, dehydraatio tai liiallinen nesteytys sekä metaboliset tai respiratoriset häiriöt, joihin keho pyrkii reagoimaan kompensaatiomekanismeilla.

Tasapainon arviointi tapahtuu verinäytteillä tehtävillä elektrolyyttipaneeleilla sekä happo-emäs tasapainon mittauksilla. Hoito riippuu poikkeaman syystä ja voi sisältää neste- ja elektrolyyttikorvauksia, diureetteja tai tarvittaessa dialyysiä.