instrumentaalimusiikista

Instrumentaalimusiikilla tarkoitetaan musiikkia, jossa ei ole laulua, vaan ääni tuotetaan soittimilla tai äänitteillä. Se voi esittää yksittäisen soittajan tulkintaa tai suurten kokoonpanojen, kuten kamarimusiikin tai orkesterin, ilmaisua. Instrumentaalimusiikki kattaa sekä konserttimusiikin että elokuva- ja televisiomusiikin sekä äänitteillä tuotettuja teoksia.

Keskeisiä muotoja ovat kamarimusiikki, soolokonsertto sekä orkesterimusiikin suuret muodot, kuten sinfonia ja konserttoteokset. Elokuvamusiikki sekä pelimusiikki rakentuvat usein instrumentaaliselle ilmaisulle itsenäisinä teoksina.

Historia ulottuu barokin mestareista, kuten Bach ja Vivaldi, klassisen ajan säveltäjiin kuten Haydn, Mozart ja Beethoven sekä romantiikan suurmiehiin kuten Schubert ja Brahms. 20. vuosisadalla instrumentaalimusiikki kehittyi monipuolisesti kokeellisten suuntauksien, kuten impressionismin, neoklassismin sekä atonaalisuuden, kautta (Debussy, Stravinsky, Schoenberg, Bartók).

Nykyisin instrumentaalimusiikki on olennainen osa sekä konserttimusiikkia että elokuva- ja pelimusiikkia. Se toimii usein myös elektronisen ja ambientin sekä nykyaikaisten, sanoituksista vapautettujen projektien äänimaisemana.