installaatioihin

Installaatio on taiteen ja arkkitehtuurin käsite, jolla tarkoitetaan tilaan luotua kokonaisuutta, jossa esineet, äänet, video, valo ja muut mediat muodostavat yhdessä kokemuksellisen ympäristön. Installaatioihin kutsutaan usein tilanetaita tai ympäristötaidetta, mutta termiä käytetään laajemmin kuvaamaan myös tilaan suunniteltuja, interaktiivisia tai pysyviä kokonaisuuksia. Installaatioihin voi sisältyä sekä näyttelytilan rajat ylittäviä interventioita että kokonaan uuteen tilaan kohdistuvia ratkaisuja.

Ominaisuudet ja muodot vaihtelevat suuresti. Monet installaatiot ovat tila- tai paikkasidonnaisia ja reagoivat ympäristön kontekstiin, kuten valaistukseen, ääniin tai kävijäliikkeeseen. Niitä voidaan kokea useissa ulottuvuuksissa, ja ne voivat olla vuorovaikutteisia tai katsomon ohi kulkevia. Tekniikoina käytetään usein yhdistelmiä traditionalisista materiaaleista, mediataiteeseen, äänisuunnitteluun ja digitaalisiin elementteihin.

Käyttökontekstit vaihtelevat julkisista museo- ja galleriaohjelmista tapahtumiin ja julkisiin tiloihin. Installaatioihin viitataan sekä taiteen kontekstissa että arkkitehtuurissa ja usein ne korostavat tilan merkitystä ja katsojan kokemusta. Illatiivinen monikko installaatioihin viittaa liikuttamiseen tai suuntautumiseen useisiin installaatioihin, esimerkiksi kun kävijä siirtyy useampaan erilaiseen tilaratkaisuun näyttelyn aikana.

Historia ja käsite kehittyivät voimakkaasti 1960-luvun jälkeen, kun taide alkoi yhä enemmän korostaa ympäristön ja tilan merkitystä. Suomen ja pohjoismaisen taidekentän terminologia on omaksunut englanninkielisen installation-käsitteen, minkä seurauksena installaatioihin viittaaminen on arkipäiväistynyt sekä ammatillisessa että akateemisessa keskustelussa.